Järjestetty juttu
Kiasman kolmannen kerroksen Järjestetty juttu –näyttelyssä on esillä maalauksia, piirroksia, veistoksia, tilateoksia, videoinstallaatioita ja animaatioita jotka haastavat näyttelyvieraat käyttämään muitakin aisteja kuin vain näköaistia taiteesta nauttiessaan. Mielenkiintoisia kokemuksia tarjosivat muun muassa Arttu Merimaan vaikuttava videoinstallaatio Suukotan puukotan sua (2007), joka esittää kohtauksen kahden henkilön välisen suhteen katkerasta lopusta, ja katosta riippuvat jättimäisiltä pesupalloilta näyttävät muoviset härpäkkeet joiden sisään voi pistää päänsä ja nuuhkia Pariisin, Helsingin tai Budapestin tuoksua [jostakin syystä kaikki kolme kaupunkia tuoksuivat samalta, ehkä minua ennen ”palloissa” käyneen naishenkilön hajusteilla oli osuutensa asiaan..].

Ei
(2003)
Lasikuitu
Pekka Syrjälä
Ensi alkuun, läheltä katsottuna veistos näytti vain vinkeältä kiemuralta, mutta kauemmas käveltyäni koin ahaa-elämyksen; siinähän lukee ”ei”. Valkoinen veistos näyttää mielettömän hyvältä sinistä taustaa vasten.
The Wonderful World of Abstraction
(2009)
Värikkäät nauhat
Jacob Dahlgren
Taideteos, jonka sisälle saa mennä. (´・ω・`) ilmiselvästi hipe on innoissaan. ..ja voi vain kuvitella että tuonne kun pääsisi luokkaretkibussillinen peruskoululaisia, olisiko teoksesta mitään jäljellä sen jälkeen. hmm. Joka tapauksessa, teos on ehdottomasti minun makuuni, erittäin nautittava ja mielikuvitusta kutkuttava kokemus, hiippailla keskellä nauhaviidakon muodostamaa taideteosta.

Todellakin mielenkiintoista. Olla nyt taideteoksen sisällä. Ja vielä näin värikkään teoksen. ヾ(*・ω・)ノ
..heitetään tänne loppuun nyt vielä Ars Fennica ehdokkaiden näyttelystä muutamat kuvat.

Ars Fennica palkinnon voittanut Charles Sandisonin "Language as a mirror of the world" ("Kieli maailma peilinä") 2010. ... itse en tätä teosta äänestänyt mutta.. no . Digimonmaailmahan siinä tuli mieleen kun käveli installaation lävitse.

*jeps, täytyi nämäkin kuvat tänne joskus saada postattua, anteeksi. parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.*