D8
Järkyttävää, ei voi muuta sanoa. Brrrh - kylmiä väreitä. Herranjestas.
Tällainen on hyvinkin tavanomainen reaktioni töideni julkiseen esittelyyn. Kyllä vain, koen sen varsin järkyttävänä ja tunnen kummallisen yhtäkkisesti tarvetta vajota maan alle. Viimeisin vastaava järkytys tapahtui nähdessäni Fushigi Yugin suomennoksen pokkarit 10 ja 12. Joo, itsehän minä ne sotkut sinne lähetin, mutta... muttaaah... HYI. o(>___<')o Niin vanhoja töitä (toukokuu 2007), ettei edes kestä katsoa.
Fushigijärkytys kuitenkin oli varsin pientä aivan äsken kokemaani kauhuun. Ruotsin tunnin loputtua vyöryin rappusia alas neljännestä kerroksesta, kun kolmannessa kerroksessa seinällä strategisesti kohdassa, jossa sen näkemistä ei voi kukaan mitenkään välttää, näin Aakkoskeittoni.
"D8", ajattelin. Siinä se tönötti, kaikki yksitoista (vaikuinkamontaniitänytolikaan) sivua sarjakuvaani jota hiellä, verellä ja kyynelillä olin tuhrannut koko edellisen jakson. Kauhistus. Oikein tuntui kuinka naama punersi kun juoksin rappuset alas ja pihalle.
Meni siinä tohinassa lapasetkin vääriin käsiin.
20081216
20081214
I has no joulukalenteri-!
Hoh. Piirrustusharjoitukseni eivät nyt ole oikein edenneet. Ensinnäkin, koska olen nyt yrittänyt paneutua Everyday Heroesiin ja toisekseen, ei vain riitä aikaa. Viime yön pimeinä tunteina yritin väkertää jotakin, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta se johtui vain siitä että oli liian pimeää, sanon minä. (>__<) Aina DA;ssa vieraillessani minut valtaa vastustamaton into piirtää jotain hienoa. Tästä lähtee tuttu sykli joka alkaa jonkin hienon teoksen ihailusta. Sitten siirryn selailemaan lisää hienoja teoksia. Lopulta intoni laantuu törmätessäni kymmeniin identtisiin Johnny Deppeihin, Angelina Jolieihin, Miyaveihin ja moniin muihin. (Ignoroikaa hieman kökkö suomen kielen mukainen taivutus-!) Saman kuvan löytää niiiiiin monen eri piirtäjän versiona, mutta niin harvat niistä sitten erottuvat edukseen. On myös aika hölmöä löytää jonkun toisen versio samasta kuvasta jota itse joskus on yrittänyt piirtää (onneksi tätä tapahtuu suhteellisen harvoin syystä että niin vähän yleensä olen koskaan piirtänyt mitään suoraan mallikuvasta...). Yleensä tuo löytämäni versio kun on noin tuhat ja sata kertaa hienompi.
En tainnut vielä kertoakaan, mutta feilasin jo toisen historian kokeen peräkkäin. Loistavaa osaamista. Uusintakoe tuossa nyt torstaina, tuhoaa tehokkaasti joulunodotusfiiliksen, tai siis ne vähäiset joulufiiliksen muruset joita nyt jostain on väistämättä tarttunut. En oikein tykkää joulusta. Tai siis, en tykkää siitä kaikesta kaupallisesta tohinasta ja materialistisesta älyttömyydestä mitä joulun lähestyminen joka vuosi väistämättä aiheuttaa. Monet stressaavat aivan hirveästi lahjojen, ruokien ja siivoamisten kanssa aivan turhaan. Eihän se mitään, mutta kun stressi tuppaa tarttumaan kaiken sen oman kuorman lisäksi. Itsekin olen jo ehtinyt hätäilemään niin lahjojen kuin vielä ennen joulua hoidettavien kouluhommien takia, vaikka kuinka päätin etten hankkisi tänä vuonna kenellekään lahjoja ja päätin hoitaa kouluasiat mahdollisimman stressittömästi vähän kerrallaan ja reilusti ennen ehdottomia kalmarajoja. Lisäksi yksi ylimääräistä päänvaivaa aiheuttava tekijä ovat kummit ja muut, jotka jatkuvasti kyselevät mitähän tänä jouluna mahtaisin haluta lahjaksi. Mikä sitten olisi poliittisesti korrektein ja vähiten tökerö vastaus, "en mitään", "rahaa" vai "emmätiiä"?? .. jospa saisin joululahjaksi uuden ulkoasun FhP;n jo lähes tuhannenviidensadan kävijän kunniaksi-?
En tainnut vielä kertoakaan, mutta feilasin jo toisen historian kokeen peräkkäin. Loistavaa osaamista. Uusintakoe tuossa nyt torstaina, tuhoaa tehokkaasti joulunodotusfiiliksen, tai siis ne vähäiset joulufiiliksen muruset joita nyt jostain on väistämättä tarttunut. En oikein tykkää joulusta. Tai siis, en tykkää siitä kaikesta kaupallisesta tohinasta ja materialistisesta älyttömyydestä mitä joulun lähestyminen joka vuosi väistämättä aiheuttaa. Monet stressaavat aivan hirveästi lahjojen, ruokien ja siivoamisten kanssa aivan turhaan. Eihän se mitään, mutta kun stressi tuppaa tarttumaan kaiken sen oman kuorman lisäksi. Itsekin olen jo ehtinyt hätäilemään niin lahjojen kuin vielä ennen joulua hoidettavien kouluhommien takia, vaikka kuinka päätin etten hankkisi tänä vuonna kenellekään lahjoja ja päätin hoitaa kouluasiat mahdollisimman stressittömästi vähän kerrallaan ja reilusti ennen ehdottomia kalmarajoja. Lisäksi yksi ylimääräistä päänvaivaa aiheuttava tekijä ovat kummit ja muut, jotka jatkuvasti kyselevät mitähän tänä jouluna mahtaisin haluta lahjaksi. Mikä sitten olisi poliittisesti korrektein ja vähiten tökerö vastaus, "en mitään", "rahaa" vai "emmätiiä"?? .. jospa saisin joululahjaksi uuden ulkoasun FhP;n jo lähes tuhannenviidensadan kävijän kunniaksi-?
20081211
Pidän vedestä
Duuuuh~ Huomenna koulu alkaa kello 12:17...
- Mitä peliä tuo nyt on..? (-___-')
- Minkäs sille voi jos ei ole sopivia kursseja prkl-!
- No oisithan sie voinut ottaa sen matikan vitosen nyt tähä jaksoo ja sit kutosen ens jaksoo ja sit ois matikat hoidettu!!!!!!
- Niiiih.... Miksi en tuota tullut ajatelleeksi....?
Näin täällä keskustelemme, minä ja mielikuvitusystäväni sun muut sivupersoonani ja alter egoni. Ja mukavaa on. Ymppäilin tässä juuri kuvatuksia DA:han, nyt siellä on myös pari valokuvaa.. Siinä sitten faveista kiitellessäni tulin huomanneksi, että olen ihmeellisen viehtynyt taideteoksiin, joissa esiintyy kilpikonna. (o__O') ... Ja hakusanalla "turtles" saa lähinnä vain teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia!! Mikä vääryys!! (;____;) Meh want cute turtlz!!! Katsokaa nyt niiden pieniä nassuja tui tui tui!!!! o(>//////<')o
- Jaahas, mitä ihmettä päässäsi taas liikkuu..?
- Turtlz!!
Toisaalta, meduusatkin ovat siistejä. Mieti, sellaisia epämääräisiä, lilluvia asioita! Jellyfish!! -hyytelökala! Maalasin maanantaina meduusan. Se jäi kesken, mutta teen sen loppuun joskus, eihän meduusaa voi jättää puolitiehen.. Olisi hienoa nähdä meduusoja ja kilpikonnia ihan oikeasti, ilmielävinä. Eikä missään typerässä tankissa, vaan oikeassa elinympäristössään. Ja Nemoja myös-!! Uuuh, haluan sukeltamaan jonnekkin missä voin nähdä kilpikonnan, meduusan ja Nemo-fisun!! o(ò___ó)o wanna go finding Nemo!! (and jell-o-fish and turtlz!!!) ..Jos vain katsoisin Finding Nemon, siinähän nuo kaikki ovat. Nemo oli joskus yläasteella lempielokuvani. Tein jopa kaulakorun, jossa luki NEMO. Ja sitten kai luulivat Nightwish-faniksi... d(^___^')b
- Mitä peliä tuo nyt on..? (-___-')
- Minkäs sille voi jos ei ole sopivia kursseja prkl-!
- No oisithan sie voinut ottaa sen matikan vitosen nyt tähä jaksoo ja sit kutosen ens jaksoo ja sit ois matikat hoidettu!!!!!!
- Niiiih.... Miksi en tuota tullut ajatelleeksi....?
Näin täällä keskustelemme, minä ja mielikuvitusystäväni sun muut sivupersoonani ja alter egoni. Ja mukavaa on. Ymppäilin tässä juuri kuvatuksia DA:han, nyt siellä on myös pari valokuvaa.. Siinä sitten faveista kiitellessäni tulin huomanneksi, että olen ihmeellisen viehtynyt taideteoksiin, joissa esiintyy kilpikonna. (o__O') ... Ja hakusanalla "turtles" saa lähinnä vain teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia!! Mikä vääryys!! (;____;) Meh want cute turtlz!!! Katsokaa nyt niiden pieniä nassuja tui tui tui!!!! o(>//////<')o
- Jaahas, mitä ihmettä päässäsi taas liikkuu..?
- Turtlz!!
Toisaalta, meduusatkin ovat siistejä. Mieti, sellaisia epämääräisiä, lilluvia asioita! Jellyfish!! -hyytelökala! Maalasin maanantaina meduusan. Se jäi kesken, mutta teen sen loppuun joskus, eihän meduusaa voi jättää puolitiehen.. Olisi hienoa nähdä meduusoja ja kilpikonnia ihan oikeasti, ilmielävinä. Eikä missään typerässä tankissa, vaan oikeassa elinympäristössään. Ja Nemoja myös-!! Uuuh, haluan sukeltamaan jonnekkin missä voin nähdä kilpikonnan, meduusan ja Nemo-fisun!! o(ò___ó)o wanna go finding Nemo!! (and jell-o-fish and turtlz!!!) ..Jos vain katsoisin Finding Nemon, siinähän nuo kaikki ovat. Nemo oli joskus yläasteella lempielokuvani. Tein jopa kaulakorun, jossa luki NEMO. Ja sitten kai luulivat Nightwish-faniksi... d(^___^')b
20081210
Everyday Heroes-!
Juhuu - Aloitamme ilouutisella. Viimeinkin tuossa viimeyönä sain hyvän otteen niskanahastani ja sain Everyday Heroesin ensimmäisen luvun näytteille Freewebs-sivulleni. Olinhan sitä jo lupaillut kesästä (??) asti. Deviant Artiin sitä en ainakaan lähiaikoina ole lisäämässä. Hyvä minä *taputtaa itseään olkapäälle* d(^____^)b
Olen aika onnellinen. Olen nyt saavuttanut etapin, jota en joskus ajatellut koskaan saavuttavani. Olen julkaissut (vaikkakin vain netissä) ensimmäisen paria sivua pidemmän sarjakuvani. Ihan totta, ehkä vuosi sitten kun aloitin Everyday Heroesin, ei mieleeni juolahtanutkaan ajatus sen laittamisesta nettiin. Olihan silloin suhtautumiseni nettiä ja tietokoneita kohtaan ehkä hieman erilainen kuin nykyään, ja osaaminen olematonta (nykyäänkään nyt mitään loistavaa..).
Everyday Heroesia en tehnyt alkuunkaan julkaistavaksi. Koko sarjakuva sai alkunsa jo yli vuosi sitten, ajatuksen tasolla joskus syksyllä 2007, jolloin Fushigihulluuteni oli kai "pahimmillaan". Fanitin erityisesti paritusta NakagoXTomo ja tottakai piirtelin kaikennäköistä fanitaidetta kyseisestä parista. Noista myöhäisten öiden kyseenalaisista teoksista lähti syntymään ajatuksia ja muodostumaan tarinoita ja ennen kuin huomasinkaan, olin kehittänyt aivan oman tarinani ja hahmoni jotka elivät aivan omaa elämäänsä täysin erillään Watasen Fushigi Yuugista. En siis haluaisi kutsua Everyday Heroesia fanitaiteeksi. Minun mielestäni se kun ei sitä ole. Myönnän kyllä, että päähenkilöt perustuvat kahteen Watase-sensein hahmoon, mutta muuta yhteistä niillä tuskin on kuin jotkut ulkonäölliset piirteet ja nimet, jotka halusin säilyttää Watasen hahmoja kunnioittaen. Voihan joku olla toistakin mieltä asiasta, mutta minä koen Everyday Heroesin ja sen hahmot omikseni.
Tarinan päälinja kehittyi kuin itsestään, ja piirtämisen aloitin hiihtolomalla 2008, samoihin aikoihin kun perustin Fushigihullun Päiväkirjan. Improvisaatio hallitsee ensimmäisen luvun alkua. Piirsin monta sivua täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa täysin sen varassa mitä mieleeni juolahti. Kahdeksaantoista sivuun mahdutin kliseitä, kuten päähenkilöiden ensikohtaamisen, identiteettikriisin, rakkaan ystävän ja adorablen (keksi itse parempi ilmaus!!) pikkusiskon ja esittelin ainakin kahdeksan enemmän tai vähemmän tärkeää henkilöä (aivan liian monta siis), mutta toivottavasti myös paljon omia oivalluksia ja oman näköistä kädenjälkeä. Ensimmäinen luku valmistui ihmeellisen nopeasti, jo huhtikuussa 2008 ja siitä lähtien olen puuhaillut sekä kakkosluvun että muiden projektien parissa. 26 -sivuinen kakkosluku onkin valmistumassa lähiaikoina, luultavasti joululoman aikana.
Sanoinko jo että olen aika ihmeen iloinen..? Fiilis on hiukan outo.. (O__o) Tyyliin; "Phew. it's done!!" Tällä hetkellä ei kai vielä kukaan ole ehtinyt tuotostani lukea, joten hus hus siitä, lukemaan!!! \(^___^)/
Olen aika onnellinen. Olen nyt saavuttanut etapin, jota en joskus ajatellut koskaan saavuttavani. Olen julkaissut (vaikkakin vain netissä) ensimmäisen paria sivua pidemmän sarjakuvani. Ihan totta, ehkä vuosi sitten kun aloitin Everyday Heroesin, ei mieleeni juolahtanutkaan ajatus sen laittamisesta nettiin. Olihan silloin suhtautumiseni nettiä ja tietokoneita kohtaan ehkä hieman erilainen kuin nykyään, ja osaaminen olematonta (nykyäänkään nyt mitään loistavaa..).
Everyday Heroesia en tehnyt alkuunkaan julkaistavaksi. Koko sarjakuva sai alkunsa jo yli vuosi sitten, ajatuksen tasolla joskus syksyllä 2007, jolloin Fushigihulluuteni oli kai "pahimmillaan". Fanitin erityisesti paritusta NakagoXTomo ja tottakai piirtelin kaikennäköistä fanitaidetta kyseisestä parista. Noista myöhäisten öiden kyseenalaisista teoksista lähti syntymään ajatuksia ja muodostumaan tarinoita ja ennen kuin huomasinkaan, olin kehittänyt aivan oman tarinani ja hahmoni jotka elivät aivan omaa elämäänsä täysin erillään Watasen Fushigi Yuugista. En siis haluaisi kutsua Everyday Heroesia fanitaiteeksi. Minun mielestäni se kun ei sitä ole. Myönnän kyllä, että päähenkilöt perustuvat kahteen Watase-sensein hahmoon, mutta muuta yhteistä niillä tuskin on kuin jotkut ulkonäölliset piirteet ja nimet, jotka halusin säilyttää Watasen hahmoja kunnioittaen. Voihan joku olla toistakin mieltä asiasta, mutta minä koen Everyday Heroesin ja sen hahmot omikseni.
Tarinan päälinja kehittyi kuin itsestään, ja piirtämisen aloitin hiihtolomalla 2008, samoihin aikoihin kun perustin Fushigihullun Päiväkirjan. Improvisaatio hallitsee ensimmäisen luvun alkua. Piirsin monta sivua täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa täysin sen varassa mitä mieleeni juolahti. Kahdeksaantoista sivuun mahdutin kliseitä, kuten päähenkilöiden ensikohtaamisen, identiteettikriisin, rakkaan ystävän ja adorablen (keksi itse parempi ilmaus!!) pikkusiskon ja esittelin ainakin kahdeksan enemmän tai vähemmän tärkeää henkilöä (aivan liian monta siis), mutta toivottavasti myös paljon omia oivalluksia ja oman näköistä kädenjälkeä. Ensimmäinen luku valmistui ihmeellisen nopeasti, jo huhtikuussa 2008 ja siitä lähtien olen puuhaillut sekä kakkosluvun että muiden projektien parissa. 26 -sivuinen kakkosluku onkin valmistumassa lähiaikoina, luultavasti joululoman aikana.
Sanoinko jo että olen aika ihmeen iloinen..? Fiilis on hiukan outo.. (O__o) Tyyliin; "Phew. it's done!!" Tällä hetkellä ei kai vielä kukaan ole ehtinyt tuotostani lukea, joten hus hus siitä, lukemaan!!! \(^___^)/
20081207
Voiko akamen derivoida?
Huomaa etten ole mikään loistava ihminen. Ei se mitään. Ostin viime viikolla uusia vaatteita. Kuvittelin voivani jättää joululahjat ostamatta ekologisiin ja taloudellisiin syihin vedoten. Olen ollut ihan sieni koko viikon, mutta hauskaa on ollut. Ihan totta. Olen jotenkin ihmeen kaupalla ollut ihan elossa ja jopa ehkä hieman aiempaa vähemmän angstinen! Se olisi jo kunnon saavutus. Riittäköön tämä alkulämmittelyksi, menen asiaan.
..Ja nytkö sitten jo unohdin sen asiani...? Eh..
Niin. Kaikkihan tietävät mikä on elämän tarkoitus? 42, kyllä, hjuva. Mutta kuinka moni tarkkaan ottaen tietää, MIKSI tuo maaginen 42 on kaiken tarkoitus..? Niin, minäpä tiedän. Koin valaistuksen lauantaina, Suomen itsenäisyyspäivänä lempiravintolassani, paikallisessa kiinalaisessa ruokalistaa selatessani. Katseeni hakeutui totuttuja reittejä lempiannokseni kohdalle, ja tuolla hetkellä sen tajusin; Friteerattu broileri hapanimeläkastikkeella, annos nro 42, on tietenkin vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Näin se vaan on. ...Ja nyt tuli nälkä!
Ilman kummempia aasinsiltoja esittelen illan toisen aiheemme. Olen nyt lokakuun 28. päivästä asti pohtinut, kuinka voisin oppia piirtämään realistisia ihmisiä. Taka-ajatuksenani tietenkin on mystinen hinku piirtää täydellinen Massu. Tällaisen mission olen saanut, ja sen aion suorittaa, meni siihen sitten vaikka se kymmenen vuotta!! -sehän kuuluu kymmenvuotissuunnitelmiini..- Mutta kun homma ei ole vielä kunnolla selvä edes ajatuksen tasolla, niin harjoittelu on kovin epämääräistä eikä varmastikaan mahdollisimman tehokasta. Kun en oikein edes vielä tiedä mitä tuolla realistisella tarkoitan ja mihin oikein pyrin. Henkilökohtaisesti en kykene näkemään valokuvien kopiokoneentarkkaa kopiointia kovinkaan varteenotettavana itseilmaisun muotona. Toisaalta se kuitenkin tällä hetkellä tuntuu olevan parhain toteutettavissa oleva harjoittelutapa.. Elävän mallin piirtäminen tietenkin olisi aivan omiaan, mutta mistäpä sellaisen taikoisin? Pikkusiskoa tietenkin voisi piirtää, mutta kun hän ei pysy paikoillaan muuten kuin tietokoneen edessä, ja sen olen jo piirtänyt. Eikä siinä totisesti ole mitään inspiroivaa.
Joka tapauksessa, perjantai-iltana kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja aloitin harjoittelun. Ajattelin aloittaa kevyesti, tehdä nopeita luonnoksia ja lähinnä keskittyä saamaan kasvoista ihmisen näköiset, tunnistettavuus olisi sitten ylimääräinen bonus.
Ensimmäiseksi uhrikseni joutui Akanishi Jin. Ensimmäinen luonnos lähti vanhasta tottumuksesta aivan liikaa sarjakuvan suuntaan; mittasuhteet aivan pielessä, mikä teki Akanishista aivan liian chibisöpön. -YÄK- Tein ryhtiliikkeen ja yritin uudelleen samalla mallilla. Toinen versio harppasikin reipaasti jo realistisempaan suuntaan kohdalleen osuneine piirteineen ja ääriviivojen loistaessa poissaolollaan. Onnistuin ainakin luomaan Akanishista valööripiirroksen, jos en muuta mainittavaa. No, omasta mielestäni tuo kyllä onnistui yli odotusten, vaikka hiukset olivatkin liian isot. Nehän voi aina korjata.
Toinen uhrini oli Kamenashi Kazuya. Mutru. Eihän sitä voinut ottaa vakavasti, saati ajatellakkaan realistisesti. Lipsuin pahasti realismi-ihanteestani, mutta minkäs sille voi, Kame on Kame ja jos Kame ei satu asennoitumaan realistiseksi niin no can do.
Seuraava ja toistaiseksi viimeinen uhrini oli Shige. Kummallista kyllä, Shige osoittautui tunnistettavimmaksi, vaikka jäikin ääriviivapiirroksen tasolle ja muutenkin kovin viimeistelemättömäksi.
Tästä piirtelysessiostani opin ainakin sen, että silmät on erittäin hankala saada oikeisiin kohtiin, samoin suu. Sen sijaan nenä ei ole ollenkaan niin vaikea kuin voisi ajatella, kunhan vain saa ne strategisesti tärkeät varjot kohdilleen.. Olen aina tykännyt piirtää neniä...
Hoh, huomaan jälleen tulleeni aivopestyksi. ~Popparit prkl~!! Ei tässä näin pitänyt käydä, ei ei. Tarkoitus oli dissata kaikki kloonipopparit suohon eikä fanittaa niitä-!! (x___@) Mutta minkäs teet kun jatkuvasti joka päivä tulee aivopestyksi, vahvempikin siinä antautuisi.
Apua, piti kirjoittaa vielä yhdestä asiasta, mutta tämä on jo nyt aivan turhan pitkä, ja kellokin on jo liikaa!! (O___o) ~säästämme siis tuon aiheen ensi kertaan~ (unohdan sen kuitenkin...) Älkää vihatko liikaa.
..Ja nytkö sitten jo unohdin sen asiani...? Eh..
Niin. Kaikkihan tietävät mikä on elämän tarkoitus? 42, kyllä, hjuva. Mutta kuinka moni tarkkaan ottaen tietää, MIKSI tuo maaginen 42 on kaiken tarkoitus..? Niin, minäpä tiedän. Koin valaistuksen lauantaina, Suomen itsenäisyyspäivänä lempiravintolassani, paikallisessa kiinalaisessa ruokalistaa selatessani. Katseeni hakeutui totuttuja reittejä lempiannokseni kohdalle, ja tuolla hetkellä sen tajusin; Friteerattu broileri hapanimeläkastikkeella, annos nro 42, on tietenkin vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Näin se vaan on. ...Ja nyt tuli nälkä!
Ilman kummempia aasinsiltoja esittelen illan toisen aiheemme. Olen nyt lokakuun 28. päivästä asti pohtinut, kuinka voisin oppia piirtämään realistisia ihmisiä. Taka-ajatuksenani tietenkin on mystinen hinku piirtää täydellinen Massu. Tällaisen mission olen saanut, ja sen aion suorittaa, meni siihen sitten vaikka se kymmenen vuotta!! -sehän kuuluu kymmenvuotissuunnitelmiini..- Mutta kun homma ei ole vielä kunnolla selvä edes ajatuksen tasolla, niin harjoittelu on kovin epämääräistä eikä varmastikaan mahdollisimman tehokasta. Kun en oikein edes vielä tiedä mitä tuolla realistisella tarkoitan ja mihin oikein pyrin. Henkilökohtaisesti en kykene näkemään valokuvien kopiokoneentarkkaa kopiointia kovinkaan varteenotettavana itseilmaisun muotona. Toisaalta se kuitenkin tällä hetkellä tuntuu olevan parhain toteutettavissa oleva harjoittelutapa.. Elävän mallin piirtäminen tietenkin olisi aivan omiaan, mutta mistäpä sellaisen taikoisin? Pikkusiskoa tietenkin voisi piirtää, mutta kun hän ei pysy paikoillaan muuten kuin tietokoneen edessä, ja sen olen jo piirtänyt. Eikä siinä totisesti ole mitään inspiroivaa.
Joka tapauksessa, perjantai-iltana kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja aloitin harjoittelun. Ajattelin aloittaa kevyesti, tehdä nopeita luonnoksia ja lähinnä keskittyä saamaan kasvoista ihmisen näköiset, tunnistettavuus olisi sitten ylimääräinen bonus.
Ensimmäiseksi uhrikseni joutui Akanishi Jin. Ensimmäinen luonnos lähti vanhasta tottumuksesta aivan liikaa sarjakuvan suuntaan; mittasuhteet aivan pielessä, mikä teki Akanishista aivan liian chibisöpön. -YÄK- Tein ryhtiliikkeen ja yritin uudelleen samalla mallilla. Toinen versio harppasikin reipaasti jo realistisempaan suuntaan kohdalleen osuneine piirteineen ja ääriviivojen loistaessa poissaolollaan. Onnistuin ainakin luomaan Akanishista valööripiirroksen, jos en muuta mainittavaa. No, omasta mielestäni tuo kyllä onnistui yli odotusten, vaikka hiukset olivatkin liian isot. Nehän voi aina korjata.
Toinen uhrini oli Kamenashi Kazuya. Mutru. Eihän sitä voinut ottaa vakavasti, saati ajatellakkaan realistisesti. Lipsuin pahasti realismi-ihanteestani, mutta minkäs sille voi, Kame on Kame ja jos Kame ei satu asennoitumaan realistiseksi niin no can do.
Seuraava ja toistaiseksi viimeinen uhrini oli Shige. Kummallista kyllä, Shige osoittautui tunnistettavimmaksi, vaikka jäikin ääriviivapiirroksen tasolle ja muutenkin kovin viimeistelemättömäksi.
Tästä piirtelysessiostani opin ainakin sen, että silmät on erittäin hankala saada oikeisiin kohtiin, samoin suu. Sen sijaan nenä ei ole ollenkaan niin vaikea kuin voisi ajatella, kunhan vain saa ne strategisesti tärkeät varjot kohdilleen.. Olen aina tykännyt piirtää neniä...
Hoh, huomaan jälleen tulleeni aivopestyksi. ~Popparit prkl~!! Ei tässä näin pitänyt käydä, ei ei. Tarkoitus oli dissata kaikki kloonipopparit suohon eikä fanittaa niitä-!! (x___@) Mutta minkäs teet kun jatkuvasti joka päivä tulee aivopestyksi, vahvempikin siinä antautuisi.
Apua, piti kirjoittaa vielä yhdestä asiasta, mutta tämä on jo nyt aivan turhan pitkä, ja kellokin on jo liikaa!! (O___o) ~säästämme siis tuon aiheen ensi kertaan~ (unohdan sen kuitenkin...) Älkää vihatko liikaa.
20081130
motivaaatio hukassa
Voihan voi leipä - huomenna taas kouluun. Uusi jakso ja uudet kurssit, hissaa, äidinkieltä, ruotsia. Nam, liian kivaa. Ja juuri äsken tuossa tulin huomanneeksi, etten omista tuota tarvittavaa historian kirjaa! Jei - huomenna heti koulun jälkeen mars kirjakauppaan ja kirja hankintaan. Rahat menee, ei voi mitään. Onneksi ensi viikolla tulee opintotuki, josko sitten vaikka saisin ostettua jotain vaatetta..
Mistä tulikin mieleeni, olen jälleen kerran kovin kyllästynyt itseeni. Huomaanpa ensinnäkin, että tähän mennessä jokaisessa blogimerkinnässä olen selittänyt kouluasioita, mahtava alku eikö vain. Toisekseen, ihmetyttää ja häiritsee suunnattomasti kaikenasteinen "whatever" -asenteeni. Millään vaan ei tunnu enää olevan mitään väliä, ei mitään merkitystä. Viime aikoina olen laiminlyönyt aivan kaiken. Opiskelun, kaverit, ihan oman itsenikin. On vaan niin paljon helpompaa jäädä kotiin nyhjäämään vaikkapa läksyjenteko verukkeena (vaikka mitä niitä nyt tekemään), kuin vaikka lähteä ulos tai vaikkapa ostamaan uusia vaatteita. Voihan sitä kulkea samoissa kamoissa, kunhan ovat edes melkein puhtaat. Helpompi jättää meikkaamatta kuin ensin vaivalla sotkea naama ja sitten illalla silmät vuotaen hinkata töhnät irti. Mitä siitä että näytän kovin juntilta...? Eikä kukaan edes näe meikittömiä silmiäni otsatukan takaa. Hiuksiakaan ihan turha laittaa, väri on mikä on, liian tumma joka tapauksessa, ei tuon päälle laitettuna mikään näytä miltään ja mallikin on mitä on, liian pitkä ja liian lyhyt yhtäaikaa mutta vitunko väliä silläkään. Mikään ei onnistu eikä huvita, viimeisin aikaansaamani piirroskin oli kai joskus kaksi viikkoa sitten tekemäni ei edes maininnan arvoinen töherrys.. Luonnoksiakin on syntynyt niin nihkeästi että turha edes ajatella. Keskittymiskyky on nollassa.
Ei vain ole mitään syytä mihinkään. Ei jaksa edes masentua, kun mikään ei tunnu miltään. Vielä jonkin aikaa sitten teki mieleni pysähtyä kesken kaiken kiireen ja huutaa niin kovaa kuin jaksaisin, pysäyttää maailma ympärilläni. Nyt olen niin sanotusti kai antautunut virran vietäväksi, kun millään ei enää ole väliä. Ei jaksa edes miettiä mitähän tästä nyt tulee.
Toisaalta haluaisin vain jutella jonkun kanssa, mutta sitten kuitenkaan en usko että ketään oikeasti kiinnostaisi, ei minua ainakaan, vaikka tällainen itsekeskeinen paska olenkin. Ja onko minulla edes ketään kenelle jutella, kun olen kaikkia ihmissuhteitani laiminlyönyt siinä määrin että minut kohta varmaan on jo totaalisen unohdettu. Oma moka, nyt ei voi sitten sillekään enää yhtään mitään. Omaa syytänihän kaikki on, mitä sitä toisten niskaan kaatamaan, muilla on omatkin ongelmansa. Kirjoittamalla tällaista, en oikein tiedä yritänkö jotenkin vain selvittää ajatuksiani vaiko mitä, mutta huomiota nyt ei tälläisellä tekstillä yritetä tavoittaa, se on selvä. Että osaakin olla typerää tekstiä, kiitos ja näkemiin.
Mistä tulikin mieleeni, olen jälleen kerran kovin kyllästynyt itseeni. Huomaanpa ensinnäkin, että tähän mennessä jokaisessa blogimerkinnässä olen selittänyt kouluasioita, mahtava alku eikö vain. Toisekseen, ihmetyttää ja häiritsee suunnattomasti kaikenasteinen "whatever" -asenteeni. Millään vaan ei tunnu enää olevan mitään väliä, ei mitään merkitystä. Viime aikoina olen laiminlyönyt aivan kaiken. Opiskelun, kaverit, ihan oman itsenikin. On vaan niin paljon helpompaa jäädä kotiin nyhjäämään vaikkapa läksyjenteko verukkeena (vaikka mitä niitä nyt tekemään), kuin vaikka lähteä ulos tai vaikkapa ostamaan uusia vaatteita. Voihan sitä kulkea samoissa kamoissa, kunhan ovat edes melkein puhtaat. Helpompi jättää meikkaamatta kuin ensin vaivalla sotkea naama ja sitten illalla silmät vuotaen hinkata töhnät irti. Mitä siitä että näytän kovin juntilta...? Eikä kukaan edes näe meikittömiä silmiäni otsatukan takaa. Hiuksiakaan ihan turha laittaa, väri on mikä on, liian tumma joka tapauksessa, ei tuon päälle laitettuna mikään näytä miltään ja mallikin on mitä on, liian pitkä ja liian lyhyt yhtäaikaa mutta vitunko väliä silläkään. Mikään ei onnistu eikä huvita, viimeisin aikaansaamani piirroskin oli kai joskus kaksi viikkoa sitten tekemäni ei edes maininnan arvoinen töherrys.. Luonnoksiakin on syntynyt niin nihkeästi että turha edes ajatella. Keskittymiskyky on nollassa.
Ei vain ole mitään syytä mihinkään. Ei jaksa edes masentua, kun mikään ei tunnu miltään. Vielä jonkin aikaa sitten teki mieleni pysähtyä kesken kaiken kiireen ja huutaa niin kovaa kuin jaksaisin, pysäyttää maailma ympärilläni. Nyt olen niin sanotusti kai antautunut virran vietäväksi, kun millään ei enää ole väliä. Ei jaksa edes miettiä mitähän tästä nyt tulee.
Toisaalta haluaisin vain jutella jonkun kanssa, mutta sitten kuitenkaan en usko että ketään oikeasti kiinnostaisi, ei minua ainakaan, vaikka tällainen itsekeskeinen paska olenkin. Ja onko minulla edes ketään kenelle jutella, kun olen kaikkia ihmissuhteitani laiminlyönyt siinä määrin että minut kohta varmaan on jo totaalisen unohdettu. Oma moka, nyt ei voi sitten sillekään enää yhtään mitään. Omaa syytänihän kaikki on, mitä sitä toisten niskaan kaatamaan, muilla on omatkin ongelmansa. Kirjoittamalla tällaista, en oikein tiedä yritänkö jotenkin vain selvittää ajatuksiani vaiko mitä, mutta huomiota nyt ei tälläisellä tekstillä yritetä tavoittaa, se on selvä. Että osaakin olla typerää tekstiä, kiitos ja näkemiin.
20081129
Respectit kotiin chenille-tekniikalla
Nyt kävi näin, että kokeet on taas toistaiseksi takana päin, vaihtelevalla menestyksellä ja muutamalla itkuraivarilla. Näillä näkymin potentiaalisimmin pudotusuhan alla ... (mitä hittoa) piti sanoa vaarassa joutua uusintaan, olisi historia, uskonto ja ranska. Mutta eipä tuo mittään, jos ranska ei mee kerrasta läpi, sen voi jättää ja tuskin nyt molemmat hissa ja ussa ihan tosi huonosti meni! (Joo moi olen optimisti) Kyllä joku mulle aina ne tarvittavat säälipisteet kaivaa, vaikka sitte vaan kun mulla on niin hieno laukku.. Niin, historian opettaja ihasteli chenille-tekniikalla toteutettua laukkuani jonka joskus yläasteella omin kätösin väkersin. Hän itse on ajatellut tekevänsä takin chenille-tekniikalla. Jotenkin hänen tapaistaan.
Tsiuh!! tsiuh!! tsiuh!! - aivastelen. Taidan olla allerginen joulupipareille. Tuoksuvat niin voimakkaasti että aivastuttaa.. ;___; -köhöh- no nyt yskittääkin, mitä seuraavaksi?!?
Näin viime yönä aika jännän unen.. Tiedän tasan tarkkaan että sen päivän ajatukset ja tapahtumat vaikuttivat siihen uneen, sillä päivällä kai salaa haaveilin jostain sen kaltaisesta ja sitten yöllä todellakin näin siitä unta. Voi ehkä vaikuttaa hassulta, mutta unessa oli kiva asetelma, siis kuvakulmat ja asennot ja muut kohdallaan. Itseasiassa, ulkopuolisen silmin katsottuna se varmasti olisi vain näyttänyt söpöltä, mutta itse koin sen jotenkin masentavaksi, sillä se toi mieleen paljon muistoja ajalta jolloin olin päättömän ihastunut erääseen henkilöön. Tämä henkilö tietenkin oli unessani, omana suloisena itsenään, nukkuen sängylläni. (Outoa, sillä hän ei koskaan ole käynyt kotonani.) Itse istuin sängyllä katsellen nukkuvaa, ja mietin, uskaltaisinko suudella häntä. ... Sanomattakin selvää, en tietenkään uskaltanut. Katselin vain. Jossain vaiheessa sitten keräsin sen verran rohkeutta että onnistuin jotenkin ihmeellisesti pussaamaan häntä poskelle - ja sitten kai heräsin, koska sen jälkeen ei ole harmainta aavistusta mitä tapahtui, heräsikö "uhrini" motaten minulta tajun kankaalle vai mitä ikinä sitten mahtoikaan tapahtua..
Joka yö en näe yhtä mielenkiintoisia unia.. Tuo nimittäin sai minut miettimään asiaa vakavasti, tyyliin olenko sittenkin vielä jossain määrin ihastunut ja niin edespäin. Hiton shoujo ai -unet.
Ei jestas, olen taas narsisti. Lueskelen omia vanhoja blogimerkintöjäni ja naureskelen. Kenen mielestä hipe on nyt aika säälittävä nostaa käden ylös nyt! \o Jep, en varmaan ole ainoa. Mutta kun ne oikeasti ovat ihan tyhmiä, ja sitä kautta hauskoja!! Oikeesti, kato vaikka!!
Tsiuh!! tsiuh!! tsiuh!! - aivastelen. Taidan olla allerginen joulupipareille. Tuoksuvat niin voimakkaasti että aivastuttaa.. ;___; -köhöh- no nyt yskittääkin, mitä seuraavaksi?!?
Näin viime yönä aika jännän unen.. Tiedän tasan tarkkaan että sen päivän ajatukset ja tapahtumat vaikuttivat siihen uneen, sillä päivällä kai salaa haaveilin jostain sen kaltaisesta ja sitten yöllä todellakin näin siitä unta. Voi ehkä vaikuttaa hassulta, mutta unessa oli kiva asetelma, siis kuvakulmat ja asennot ja muut kohdallaan. Itseasiassa, ulkopuolisen silmin katsottuna se varmasti olisi vain näyttänyt söpöltä, mutta itse koin sen jotenkin masentavaksi, sillä se toi mieleen paljon muistoja ajalta jolloin olin päättömän ihastunut erääseen henkilöön. Tämä henkilö tietenkin oli unessani, omana suloisena itsenään, nukkuen sängylläni. (Outoa, sillä hän ei koskaan ole käynyt kotonani.) Itse istuin sängyllä katsellen nukkuvaa, ja mietin, uskaltaisinko suudella häntä. ... Sanomattakin selvää, en tietenkään uskaltanut. Katselin vain. Jossain vaiheessa sitten keräsin sen verran rohkeutta että onnistuin jotenkin ihmeellisesti pussaamaan häntä poskelle - ja sitten kai heräsin, koska sen jälkeen ei ole harmainta aavistusta mitä tapahtui, heräsikö "uhrini" motaten minulta tajun kankaalle vai mitä ikinä sitten mahtoikaan tapahtua..
Joka yö en näe yhtä mielenkiintoisia unia.. Tuo nimittäin sai minut miettimään asiaa vakavasti, tyyliin olenko sittenkin vielä jossain määrin ihastunut ja niin edespäin. Hiton shoujo ai -unet.
Ei jestas, olen taas narsisti. Lueskelen omia vanhoja blogimerkintöjäni ja naureskelen. Kenen mielestä hipe on nyt aika säälittävä nostaa käden ylös nyt! \o Jep, en varmaan ole ainoa. Mutta kun ne oikeasti ovat ihan tyhmiä, ja sitä kautta hauskoja!! Oikeesti, kato vaikka!!
"Negai wa anata ni furisosoguuuuuuu.....
Ei, en suinkaan lauleskele Utakataa. u____u''' waiiiiiiiiiii♥ *yrittää päästä Naosieni-fiilikseen* Naosieni-fiilishän on nimestään huolimatta ihan yleismaallista Kagrra, -fanitusta, ei suinkaan pelkkää Nao-ihkutusta, mutta koska kaikista ilmeisin oire on Naon hokeminen, olen oireyhtymän nimennyt Naosienisyndroomaksi. Muita oireita ovat esimerkiksi epämääräinen julisteen tuijotus, hihitys, tutina, tärinä, pöhinä, tietynlaisen Isshin "tatuointia" muistutavan kuvion piirtely ja Utakatan hoilottaminen. *Nao. Naooo~ Naoo* Nao on kiva sana. Kokeile vaikka! *Nnnnao!* wuuu.. Shin on niiiin söpö♥
.. 8| mitä oikein teen?!? jestas.. En voi uskoa kirjoittavani tälläistä soopaa. Riittää että puhun höpöjä, ei niitä blogiin tarvitse kirjoittaa!!! x'D *hipe on kovin vihainen Naosienisyndroomaiselle itselleen*"
Nnniiin. Tälläista soopaa syntyi aika runsaasti Kagrra,n keikan jälkeen. (u___u') Ha.. ha-ah-ha-a... Öh. Jooh. Ei iskenyt naosienistelyfiilis, ei!!! (O___O) Ei ei. Utakata soimaan ja elämä näyttää ihanammalta. Menisikö sitä palvomaan julistetta...? --- Joo ei näin, nyt loppu.
20081126
Muumipappa on idolini-!
Neljä takana, kaksi vielä edessä.. -(@__@)- siis koetta. Huomenna historia ja perjantaina ranska. Njääh, ei huvittaisi. Pitäisi tehdä bilsan projektityökin.. Voi voi voi. Tässä menee taas elämä ja terveys kun masokistina jätän aina kaiken viimetippaan vaikka aikaa olisi kuukausikaupalla!
Äidinkielen koe, argumentaatioanalyysi ja vastine, meni eilen kummallisen kivuttomasti. Yleensä äidinkielen kokeet ovat olleet erittäin ikäviä pakkovääntämisiä, ja muutenkin inhoan äidinkieltä yli kaiken. Maanantainakin joskus illalla Täydellisten naisten jälkeen tapani mukaan viimetipassa kirjoitin kurssin viimeistä kirjoitustehtävää, kritiikkiä näytelmästä, ja kyllä oli taas homma työn ja tuskan takana. Verta, hikeä ja kyyneleitä, jopa kirjaimellisesti. (Onnistuin jälleen kerran silpomaan sormeni hiusterällä..) Pakotettu kirjoittaminen ei ollenkaan ole minun heiniäni. Muuten kyllä pidän kirjoittamisesta kovasti, ehän muuten mitään blogiakaan viitsisi vaivautua pitämään!! Mutta vaikka pidänkin kirjoittamisesta, en väitä olevani siinä hyvä. Oikeastaan olen siinä hyvin huono, mutta omaksi iloksenihan minä vain kirjoitan. Jos osaisin kirjoittaa, kirjoittaisin jotakin paljon ylevämpää ja hienompaa ja suunnitellumpaa, tai edes hyviä fanficceja, tai jotain muuta kuin tällaista tajunnanvirtaa. (ó___ò)'' Muumipappa on idolini rönsyilevine meriaiheisine romaaneineen.
Nyt tarvitsen kyllä ruokaa. Tai kahvia. Tai edes keksin... Hmm. Tällaista mielenkiintoista keltaista broileri-lihamureketta ja risottoa.. Interesting. Ahaa, tuo sisältää porkkanaraastetta! No jopas nyt joatkin.. Tässä tulikin mieleeni, että uhosin muuttaa tuon yläkuvan. Nyt tulin ajatelleeksi että voisin tehdä siihen sellaisen kivan kollaasin piirrustuksistani. Noh, kunhan saisin tuon sitten toteutettuakin.. (^__^') Tämä maistuu muuten ihan kouluruualta..
..ehkäpä nyt kuitenkin edes yritän keskittyä historiaan.. Adolf Schickelgruber, jestas mikä nimi. Mutta kun ei vaan jaksa nämä iänikuiset sodat kiinnostaa prkl!!!
Äidinkielen koe, argumentaatioanalyysi ja vastine, meni eilen kummallisen kivuttomasti. Yleensä äidinkielen kokeet ovat olleet erittäin ikäviä pakkovääntämisiä, ja muutenkin inhoan äidinkieltä yli kaiken. Maanantainakin joskus illalla Täydellisten naisten jälkeen tapani mukaan viimetipassa kirjoitin kurssin viimeistä kirjoitustehtävää, kritiikkiä näytelmästä, ja kyllä oli taas homma työn ja tuskan takana. Verta, hikeä ja kyyneleitä, jopa kirjaimellisesti. (Onnistuin jälleen kerran silpomaan sormeni hiusterällä..) Pakotettu kirjoittaminen ei ollenkaan ole minun heiniäni. Muuten kyllä pidän kirjoittamisesta kovasti, ehän muuten mitään blogiakaan viitsisi vaivautua pitämään!! Mutta vaikka pidänkin kirjoittamisesta, en väitä olevani siinä hyvä. Oikeastaan olen siinä hyvin huono, mutta omaksi iloksenihan minä vain kirjoitan. Jos osaisin kirjoittaa, kirjoittaisin jotakin paljon ylevämpää ja hienompaa ja suunnitellumpaa, tai edes hyviä fanficceja, tai jotain muuta kuin tällaista tajunnanvirtaa. (ó___ò)'' Muumipappa on idolini rönsyilevine meriaiheisine romaaneineen.
Nyt tarvitsen kyllä ruokaa. Tai kahvia. Tai edes keksin... Hmm. Tällaista mielenkiintoista keltaista broileri-lihamureketta ja risottoa.. Interesting. Ahaa, tuo sisältää porkkanaraastetta! No jopas nyt joatkin.. Tässä tulikin mieleeni, että uhosin muuttaa tuon yläkuvan. Nyt tulin ajatelleeksi että voisin tehdä siihen sellaisen kivan kollaasin piirrustuksistani. Noh, kunhan saisin tuon sitten toteutettuakin.. (^__^') Tämä maistuu muuten ihan kouluruualta..
..ehkäpä nyt kuitenkin edes yritän keskittyä historiaan.. Adolf Schickelgruber, jestas mikä nimi. Mutta kun ei vaan jaksa nämä iänikuiset sodat kiinnostaa prkl!!!
20081124
Nyt pitäisi stressata
Taas sataa lunta. Ei onneksi enää niin paljon kuin eilen. Ja koko yön tuuli metelöi niin että aina nukahdettuani heräsin siihen.
Nyt soi; Kagrra, - CORE
Nyt on maanantai, koeviikon kolmas koepäivä ja minä istun kotona rauhassa lämmittelemässä kylmiä käsiäni. Siellä tälläkin hetkellä jotkut kirjoittavat koevastauksiaan rystyset violetteina. Minä olin ahkera ja tein niin paljon kotitöitä, että sain EKU4-kurssin koeviikon tunnit vapaaksi, hallelujaaa. Mutta ei tämä vapaapäivänvietto mitään ruusuilla tanssimista ole, kun pitäisi tehdä biologian näennäispuuhastelukurssin projektityötä, huomiseksi pitäisi kirjoittaa kritiikki Opaali on timantti -näytelmästä, kerrata argumentaatioanalyysin ja vastineen rakenne, ja sitten vielä lukea muunmuassa historiaa ja uskontoa, ei välttämättä ihan hirveästi innostaisi.
Josko kuppi kahvia hieman rauhoittaisi..? Ja katsaus ikkunaan; nythän tuolla taas pyryttää oikein nätisti!
Tiedättekös, minua hieman hirvitti tämän uuden blogin aloittaminen. Oli sellainen tunne, että nyt kun tämä on "oikea" blogi, ei mikään freewebsin sivunjatke, täytyisi alkaa harjoittaa jonkinasteista itsesensuuria ja laadunvalvontaa ja suorastaan suunnitella etukäteen mitä kirjoittaa ja jättää siis kaikenlainen älyvapaa selitys ja tajunnanvirta pois. ..Mutta ei kai se niin ole..? Voin luvata yrittää pitää jonkinlaista tasoa yllä, mutta valitettavasti saatte kyllä nauttia luultavastikin hyvin samankaltaisesta meiningistä kuin Fushigihullun Päiväkirjassa, muutenhan voisi tulla hiukan pulaa aiheista, kun melkein kaikesta olen jo kirjoittanut asiallisia juttuja Fhp;ssa.. Kaikki mielenkiintoinen, kuten Miyavin ja Kagrra,n keikat ja Sakura Garin uusimmat käänteet on jo kirjoitettu!! o(>____<)o
Kerronpa nyt jotakin blogistani. Ensinnäkin, minulla oli suuria issueita (!!!) blogini nimeämisen kanssa. Halusin keksiä jotain hieman mielikuvituksekkaampaa ja egoistisempaa kuin Fushigihullun Päiväkirja ja toisaalta halusin nimen joka merkitseekin jotain. Nimiasiaa olin itseasiassa pohtinut jo aiemminkin, kun olin blogin perustamista harkinnut, mitään maailmaa mullistavaa keksimättä. Sitten viime yönä syttyi hehk- energiansäästölampppu pääni yläpuolelle. Nimi hipeNEWS.com [hipenyuusudottokomu] oli ollut siinä silmieni edessä jo ties kuinka kauan. Alunperin olin sen keksinyt söherrellessäni öisin The Sims 2:n lagatessa siskolleni viestejä simieni elämien uusimmista juonenkäänteistä kuin iltapäivälehti hipeNEWS.comin lööppeinä. (Tuolloin nimessä "hipe" oli kirjoitettu katakanalla, mutta täällä ei sillä koneemme ei tue katakanoja kun on niin tyhmä.) Toisekseen, tuo yläkuva tulee hyvinkin todennäköisesti vielä suhteellisen piakkoin vaihtumaan, tuon vain rätkäisin sinne kun en Hamtaroa siinä halunnut katsella. Mutta on tuolla kuvalla ainakin jotakin taiteellista arvoa, onhan se sentään omaa tuoreinta tuotantoani, aivan omin kätösin piirtämäni..
....Ja nyt tuolla sataa lunta niin ettei eteensä näe metriä pidemmälle. (O___o)'
Nyt soi; Kagrra, - CORE
Nyt on maanantai, koeviikon kolmas koepäivä ja minä istun kotona rauhassa lämmittelemässä kylmiä käsiäni. Siellä tälläkin hetkellä jotkut kirjoittavat koevastauksiaan rystyset violetteina. Minä olin ahkera ja tein niin paljon kotitöitä, että sain EKU4-kurssin koeviikon tunnit vapaaksi, hallelujaaa. Mutta ei tämä vapaapäivänvietto mitään ruusuilla tanssimista ole, kun pitäisi tehdä biologian näennäispuuhastelukurssin projektityötä, huomiseksi pitäisi kirjoittaa kritiikki Opaali on timantti -näytelmästä, kerrata argumentaatioanalyysin ja vastineen rakenne, ja sitten vielä lukea muunmuassa historiaa ja uskontoa, ei välttämättä ihan hirveästi innostaisi.
Josko kuppi kahvia hieman rauhoittaisi..? Ja katsaus ikkunaan; nythän tuolla taas pyryttää oikein nätisti!
Tiedättekös, minua hieman hirvitti tämän uuden blogin aloittaminen. Oli sellainen tunne, että nyt kun tämä on "oikea" blogi, ei mikään freewebsin sivunjatke, täytyisi alkaa harjoittaa jonkinasteista itsesensuuria ja laadunvalvontaa ja suorastaan suunnitella etukäteen mitä kirjoittaa ja jättää siis kaikenlainen älyvapaa selitys ja tajunnanvirta pois. ..Mutta ei kai se niin ole..? Voin luvata yrittää pitää jonkinlaista tasoa yllä, mutta valitettavasti saatte kyllä nauttia luultavastikin hyvin samankaltaisesta meiningistä kuin Fushigihullun Päiväkirjassa, muutenhan voisi tulla hiukan pulaa aiheista, kun melkein kaikesta olen jo kirjoittanut asiallisia juttuja Fhp;ssa.. Kaikki mielenkiintoinen, kuten Miyavin ja Kagrra,n keikat ja Sakura Garin uusimmat käänteet on jo kirjoitettu!! o(>____<)o
Kerronpa nyt jotakin blogistani. Ensinnäkin, minulla oli suuria issueita (!!!) blogini nimeämisen kanssa. Halusin keksiä jotain hieman mielikuvituksekkaampaa ja egoistisempaa kuin Fushigihullun Päiväkirja ja toisaalta halusin nimen joka merkitseekin jotain. Nimiasiaa olin itseasiassa pohtinut jo aiemminkin, kun olin blogin perustamista harkinnut, mitään maailmaa mullistavaa keksimättä. Sitten viime yönä syttyi hehk- energiansäästölampppu pääni yläpuolelle. Nimi hipeNEWS.com [hipenyuusudottokomu] oli ollut siinä silmieni edessä jo ties kuinka kauan. Alunperin olin sen keksinyt söherrellessäni öisin The Sims 2:n lagatessa siskolleni viestejä simieni elämien uusimmista juonenkäänteistä kuin iltapäivälehti hipeNEWS.comin lööppeinä. (Tuolloin nimessä "hipe" oli kirjoitettu katakanalla, mutta täällä ei sillä koneemme ei tue katakanoja kun on niin tyhmä.) Toisekseen, tuo yläkuva tulee hyvinkin todennäköisesti vielä suhteellisen piakkoin vaihtumaan, tuon vain rätkäisin sinne kun en Hamtaroa siinä halunnut katsella. Mutta on tuolla kuvalla ainakin jotakin taiteellista arvoa, onhan se sentään omaa tuoreinta tuotantoani, aivan omin kätösin piirtämäni..
....Ja nyt tuolla sataa lunta niin ettei eteensä näe metriä pidemmälle. (O___o)'
Beware the Polar Bears.
Koko leppoisan sunnuntaipäivän ulkosalla puhalsi ja tuiskutti kunnon talvimyräkkä. Ikkunoissa vinkui ja ilma oli lumesta aivan harmaa. Siinä minä sitten istuin tietokoneen ääressä ja puuhailin Freewebs-sivustoni parissa, kirjoittelin blogimerkintää ja päivittelin tietoja ajan tasalle. Pitkät litaniat runoiltuani kuitenkin ah niin ihana Freewebs päätti lähettää luomukseni jonnekin bittiavaruuden kiertoradalle ja silloin päätin toteuttaa pitkään harkitsemani radikaalin tempauksen; yli puolen vuoden aktiivisen Freewebs-bloggauksen jälkeen siirtäisin blogini muualle. Ja tämähän on nyt tulos, hipeNEWS.com, uusi blogini. Toivon Bloggerin olevan hieman Freewebsia yhteistyöhaluisempi, sillä meillä on toivottavasti edessä pitkä ja antoisa yhteistyösuhde. Mutta eihän tämä tietenkään tarkoita että sivustoni hylkäisin, ei toki. Joten tästä se nyt sitten lähtee, ganbatte ne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)