D8
Järkyttävää, ei voi muuta sanoa. Brrrh - kylmiä väreitä. Herranjestas.
Tällainen on hyvinkin tavanomainen reaktioni töideni julkiseen esittelyyn. Kyllä vain, koen sen varsin järkyttävänä ja tunnen kummallisen yhtäkkisesti tarvetta vajota maan alle. Viimeisin vastaava järkytys tapahtui nähdessäni Fushigi Yugin suomennoksen pokkarit 10 ja 12. Joo, itsehän minä ne sotkut sinne lähetin, mutta... muttaaah... HYI. o(>___<')o Niin vanhoja töitä (toukokuu 2007), ettei edes kestä katsoa.
Fushigijärkytys kuitenkin oli varsin pientä aivan äsken kokemaani kauhuun. Ruotsin tunnin loputtua vyöryin rappusia alas neljännestä kerroksesta, kun kolmannessa kerroksessa seinällä strategisesti kohdassa, jossa sen näkemistä ei voi kukaan mitenkään välttää, näin Aakkoskeittoni.
"D8", ajattelin. Siinä se tönötti, kaikki yksitoista (vaikuinkamontaniitänytolikaan) sivua sarjakuvaani jota hiellä, verellä ja kyynelillä olin tuhrannut koko edellisen jakson. Kauhistus. Oikein tuntui kuinka naama punersi kun juoksin rappuset alas ja pihalle.
Meni siinä tohinassa lapasetkin vääriin käsiin.
20081216
20081214
I has no joulukalenteri-!
Hoh. Piirrustusharjoitukseni eivät nyt ole oikein edenneet. Ensinnäkin, koska olen nyt yrittänyt paneutua Everyday Heroesiin ja toisekseen, ei vain riitä aikaa. Viime yön pimeinä tunteina yritin väkertää jotakin, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta se johtui vain siitä että oli liian pimeää, sanon minä. (>__<) Aina DA;ssa vieraillessani minut valtaa vastustamaton into piirtää jotain hienoa. Tästä lähtee tuttu sykli joka alkaa jonkin hienon teoksen ihailusta. Sitten siirryn selailemaan lisää hienoja teoksia. Lopulta intoni laantuu törmätessäni kymmeniin identtisiin Johnny Deppeihin, Angelina Jolieihin, Miyaveihin ja moniin muihin. (Ignoroikaa hieman kökkö suomen kielen mukainen taivutus-!) Saman kuvan löytää niiiiiin monen eri piirtäjän versiona, mutta niin harvat niistä sitten erottuvat edukseen. On myös aika hölmöä löytää jonkun toisen versio samasta kuvasta jota itse joskus on yrittänyt piirtää (onneksi tätä tapahtuu suhteellisen harvoin syystä että niin vähän yleensä olen koskaan piirtänyt mitään suoraan mallikuvasta...). Yleensä tuo löytämäni versio kun on noin tuhat ja sata kertaa hienompi.
En tainnut vielä kertoakaan, mutta feilasin jo toisen historian kokeen peräkkäin. Loistavaa osaamista. Uusintakoe tuossa nyt torstaina, tuhoaa tehokkaasti joulunodotusfiiliksen, tai siis ne vähäiset joulufiiliksen muruset joita nyt jostain on väistämättä tarttunut. En oikein tykkää joulusta. Tai siis, en tykkää siitä kaikesta kaupallisesta tohinasta ja materialistisesta älyttömyydestä mitä joulun lähestyminen joka vuosi väistämättä aiheuttaa. Monet stressaavat aivan hirveästi lahjojen, ruokien ja siivoamisten kanssa aivan turhaan. Eihän se mitään, mutta kun stressi tuppaa tarttumaan kaiken sen oman kuorman lisäksi. Itsekin olen jo ehtinyt hätäilemään niin lahjojen kuin vielä ennen joulua hoidettavien kouluhommien takia, vaikka kuinka päätin etten hankkisi tänä vuonna kenellekään lahjoja ja päätin hoitaa kouluasiat mahdollisimman stressittömästi vähän kerrallaan ja reilusti ennen ehdottomia kalmarajoja. Lisäksi yksi ylimääräistä päänvaivaa aiheuttava tekijä ovat kummit ja muut, jotka jatkuvasti kyselevät mitähän tänä jouluna mahtaisin haluta lahjaksi. Mikä sitten olisi poliittisesti korrektein ja vähiten tökerö vastaus, "en mitään", "rahaa" vai "emmätiiä"?? .. jospa saisin joululahjaksi uuden ulkoasun FhP;n jo lähes tuhannenviidensadan kävijän kunniaksi-?
En tainnut vielä kertoakaan, mutta feilasin jo toisen historian kokeen peräkkäin. Loistavaa osaamista. Uusintakoe tuossa nyt torstaina, tuhoaa tehokkaasti joulunodotusfiiliksen, tai siis ne vähäiset joulufiiliksen muruset joita nyt jostain on väistämättä tarttunut. En oikein tykkää joulusta. Tai siis, en tykkää siitä kaikesta kaupallisesta tohinasta ja materialistisesta älyttömyydestä mitä joulun lähestyminen joka vuosi väistämättä aiheuttaa. Monet stressaavat aivan hirveästi lahjojen, ruokien ja siivoamisten kanssa aivan turhaan. Eihän se mitään, mutta kun stressi tuppaa tarttumaan kaiken sen oman kuorman lisäksi. Itsekin olen jo ehtinyt hätäilemään niin lahjojen kuin vielä ennen joulua hoidettavien kouluhommien takia, vaikka kuinka päätin etten hankkisi tänä vuonna kenellekään lahjoja ja päätin hoitaa kouluasiat mahdollisimman stressittömästi vähän kerrallaan ja reilusti ennen ehdottomia kalmarajoja. Lisäksi yksi ylimääräistä päänvaivaa aiheuttava tekijä ovat kummit ja muut, jotka jatkuvasti kyselevät mitähän tänä jouluna mahtaisin haluta lahjaksi. Mikä sitten olisi poliittisesti korrektein ja vähiten tökerö vastaus, "en mitään", "rahaa" vai "emmätiiä"?? .. jospa saisin joululahjaksi uuden ulkoasun FhP;n jo lähes tuhannenviidensadan kävijän kunniaksi-?
20081211
Pidän vedestä
Duuuuh~ Huomenna koulu alkaa kello 12:17...
- Mitä peliä tuo nyt on..? (-___-')
- Minkäs sille voi jos ei ole sopivia kursseja prkl-!
- No oisithan sie voinut ottaa sen matikan vitosen nyt tähä jaksoo ja sit kutosen ens jaksoo ja sit ois matikat hoidettu!!!!!!
- Niiiih.... Miksi en tuota tullut ajatelleeksi....?
Näin täällä keskustelemme, minä ja mielikuvitusystäväni sun muut sivupersoonani ja alter egoni. Ja mukavaa on. Ymppäilin tässä juuri kuvatuksia DA:han, nyt siellä on myös pari valokuvaa.. Siinä sitten faveista kiitellessäni tulin huomanneksi, että olen ihmeellisen viehtynyt taideteoksiin, joissa esiintyy kilpikonna. (o__O') ... Ja hakusanalla "turtles" saa lähinnä vain teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia!! Mikä vääryys!! (;____;) Meh want cute turtlz!!! Katsokaa nyt niiden pieniä nassuja tui tui tui!!!! o(>//////<')o
- Jaahas, mitä ihmettä päässäsi taas liikkuu..?
- Turtlz!!
Toisaalta, meduusatkin ovat siistejä. Mieti, sellaisia epämääräisiä, lilluvia asioita! Jellyfish!! -hyytelökala! Maalasin maanantaina meduusan. Se jäi kesken, mutta teen sen loppuun joskus, eihän meduusaa voi jättää puolitiehen.. Olisi hienoa nähdä meduusoja ja kilpikonnia ihan oikeasti, ilmielävinä. Eikä missään typerässä tankissa, vaan oikeassa elinympäristössään. Ja Nemoja myös-!! Uuuh, haluan sukeltamaan jonnekkin missä voin nähdä kilpikonnan, meduusan ja Nemo-fisun!! o(ò___ó)o wanna go finding Nemo!! (and jell-o-fish and turtlz!!!) ..Jos vain katsoisin Finding Nemon, siinähän nuo kaikki ovat. Nemo oli joskus yläasteella lempielokuvani. Tein jopa kaulakorun, jossa luki NEMO. Ja sitten kai luulivat Nightwish-faniksi... d(^___^')b
- Mitä peliä tuo nyt on..? (-___-')
- Minkäs sille voi jos ei ole sopivia kursseja prkl-!
- No oisithan sie voinut ottaa sen matikan vitosen nyt tähä jaksoo ja sit kutosen ens jaksoo ja sit ois matikat hoidettu!!!!!!
- Niiiih.... Miksi en tuota tullut ajatelleeksi....?
Näin täällä keskustelemme, minä ja mielikuvitusystäväni sun muut sivupersoonani ja alter egoni. Ja mukavaa on. Ymppäilin tässä juuri kuvatuksia DA:han, nyt siellä on myös pari valokuvaa.. Siinä sitten faveista kiitellessäni tulin huomanneksi, että olen ihmeellisen viehtynyt taideteoksiin, joissa esiintyy kilpikonna. (o__O') ... Ja hakusanalla "turtles" saa lähinnä vain teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia!! Mikä vääryys!! (;____;) Meh want cute turtlz!!! Katsokaa nyt niiden pieniä nassuja tui tui tui!!!! o(>//////<')o
- Jaahas, mitä ihmettä päässäsi taas liikkuu..?
- Turtlz!!
Toisaalta, meduusatkin ovat siistejä. Mieti, sellaisia epämääräisiä, lilluvia asioita! Jellyfish!! -hyytelökala! Maalasin maanantaina meduusan. Se jäi kesken, mutta teen sen loppuun joskus, eihän meduusaa voi jättää puolitiehen.. Olisi hienoa nähdä meduusoja ja kilpikonnia ihan oikeasti, ilmielävinä. Eikä missään typerässä tankissa, vaan oikeassa elinympäristössään. Ja Nemoja myös-!! Uuuh, haluan sukeltamaan jonnekkin missä voin nähdä kilpikonnan, meduusan ja Nemo-fisun!! o(ò___ó)o wanna go finding Nemo!! (and jell-o-fish and turtlz!!!) ..Jos vain katsoisin Finding Nemon, siinähän nuo kaikki ovat. Nemo oli joskus yläasteella lempielokuvani. Tein jopa kaulakorun, jossa luki NEMO. Ja sitten kai luulivat Nightwish-faniksi... d(^___^')b
20081210
Everyday Heroes-!
Juhuu - Aloitamme ilouutisella. Viimeinkin tuossa viimeyönä sain hyvän otteen niskanahastani ja sain Everyday Heroesin ensimmäisen luvun näytteille Freewebs-sivulleni. Olinhan sitä jo lupaillut kesästä (??) asti. Deviant Artiin sitä en ainakaan lähiaikoina ole lisäämässä. Hyvä minä *taputtaa itseään olkapäälle* d(^____^)b
Olen aika onnellinen. Olen nyt saavuttanut etapin, jota en joskus ajatellut koskaan saavuttavani. Olen julkaissut (vaikkakin vain netissä) ensimmäisen paria sivua pidemmän sarjakuvani. Ihan totta, ehkä vuosi sitten kun aloitin Everyday Heroesin, ei mieleeni juolahtanutkaan ajatus sen laittamisesta nettiin. Olihan silloin suhtautumiseni nettiä ja tietokoneita kohtaan ehkä hieman erilainen kuin nykyään, ja osaaminen olematonta (nykyäänkään nyt mitään loistavaa..).
Everyday Heroesia en tehnyt alkuunkaan julkaistavaksi. Koko sarjakuva sai alkunsa jo yli vuosi sitten, ajatuksen tasolla joskus syksyllä 2007, jolloin Fushigihulluuteni oli kai "pahimmillaan". Fanitin erityisesti paritusta NakagoXTomo ja tottakai piirtelin kaikennäköistä fanitaidetta kyseisestä parista. Noista myöhäisten öiden kyseenalaisista teoksista lähti syntymään ajatuksia ja muodostumaan tarinoita ja ennen kuin huomasinkaan, olin kehittänyt aivan oman tarinani ja hahmoni jotka elivät aivan omaa elämäänsä täysin erillään Watasen Fushigi Yuugista. En siis haluaisi kutsua Everyday Heroesia fanitaiteeksi. Minun mielestäni se kun ei sitä ole. Myönnän kyllä, että päähenkilöt perustuvat kahteen Watase-sensein hahmoon, mutta muuta yhteistä niillä tuskin on kuin jotkut ulkonäölliset piirteet ja nimet, jotka halusin säilyttää Watasen hahmoja kunnioittaen. Voihan joku olla toistakin mieltä asiasta, mutta minä koen Everyday Heroesin ja sen hahmot omikseni.
Tarinan päälinja kehittyi kuin itsestään, ja piirtämisen aloitin hiihtolomalla 2008, samoihin aikoihin kun perustin Fushigihullun Päiväkirjan. Improvisaatio hallitsee ensimmäisen luvun alkua. Piirsin monta sivua täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa täysin sen varassa mitä mieleeni juolahti. Kahdeksaantoista sivuun mahdutin kliseitä, kuten päähenkilöiden ensikohtaamisen, identiteettikriisin, rakkaan ystävän ja adorablen (keksi itse parempi ilmaus!!) pikkusiskon ja esittelin ainakin kahdeksan enemmän tai vähemmän tärkeää henkilöä (aivan liian monta siis), mutta toivottavasti myös paljon omia oivalluksia ja oman näköistä kädenjälkeä. Ensimmäinen luku valmistui ihmeellisen nopeasti, jo huhtikuussa 2008 ja siitä lähtien olen puuhaillut sekä kakkosluvun että muiden projektien parissa. 26 -sivuinen kakkosluku onkin valmistumassa lähiaikoina, luultavasti joululoman aikana.
Sanoinko jo että olen aika ihmeen iloinen..? Fiilis on hiukan outo.. (O__o) Tyyliin; "Phew. it's done!!" Tällä hetkellä ei kai vielä kukaan ole ehtinyt tuotostani lukea, joten hus hus siitä, lukemaan!!! \(^___^)/
Olen aika onnellinen. Olen nyt saavuttanut etapin, jota en joskus ajatellut koskaan saavuttavani. Olen julkaissut (vaikkakin vain netissä) ensimmäisen paria sivua pidemmän sarjakuvani. Ihan totta, ehkä vuosi sitten kun aloitin Everyday Heroesin, ei mieleeni juolahtanutkaan ajatus sen laittamisesta nettiin. Olihan silloin suhtautumiseni nettiä ja tietokoneita kohtaan ehkä hieman erilainen kuin nykyään, ja osaaminen olematonta (nykyäänkään nyt mitään loistavaa..).
Everyday Heroesia en tehnyt alkuunkaan julkaistavaksi. Koko sarjakuva sai alkunsa jo yli vuosi sitten, ajatuksen tasolla joskus syksyllä 2007, jolloin Fushigihulluuteni oli kai "pahimmillaan". Fanitin erityisesti paritusta NakagoXTomo ja tottakai piirtelin kaikennäköistä fanitaidetta kyseisestä parista. Noista myöhäisten öiden kyseenalaisista teoksista lähti syntymään ajatuksia ja muodostumaan tarinoita ja ennen kuin huomasinkaan, olin kehittänyt aivan oman tarinani ja hahmoni jotka elivät aivan omaa elämäänsä täysin erillään Watasen Fushigi Yuugista. En siis haluaisi kutsua Everyday Heroesia fanitaiteeksi. Minun mielestäni se kun ei sitä ole. Myönnän kyllä, että päähenkilöt perustuvat kahteen Watase-sensein hahmoon, mutta muuta yhteistä niillä tuskin on kuin jotkut ulkonäölliset piirteet ja nimet, jotka halusin säilyttää Watasen hahmoja kunnioittaen. Voihan joku olla toistakin mieltä asiasta, mutta minä koen Everyday Heroesin ja sen hahmot omikseni.
Tarinan päälinja kehittyi kuin itsestään, ja piirtämisen aloitin hiihtolomalla 2008, samoihin aikoihin kun perustin Fushigihullun Päiväkirjan. Improvisaatio hallitsee ensimmäisen luvun alkua. Piirsin monta sivua täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa täysin sen varassa mitä mieleeni juolahti. Kahdeksaantoista sivuun mahdutin kliseitä, kuten päähenkilöiden ensikohtaamisen, identiteettikriisin, rakkaan ystävän ja adorablen (keksi itse parempi ilmaus!!) pikkusiskon ja esittelin ainakin kahdeksan enemmän tai vähemmän tärkeää henkilöä (aivan liian monta siis), mutta toivottavasti myös paljon omia oivalluksia ja oman näköistä kädenjälkeä. Ensimmäinen luku valmistui ihmeellisen nopeasti, jo huhtikuussa 2008 ja siitä lähtien olen puuhaillut sekä kakkosluvun että muiden projektien parissa. 26 -sivuinen kakkosluku onkin valmistumassa lähiaikoina, luultavasti joululoman aikana.
Sanoinko jo että olen aika ihmeen iloinen..? Fiilis on hiukan outo.. (O__o) Tyyliin; "Phew. it's done!!" Tällä hetkellä ei kai vielä kukaan ole ehtinyt tuotostani lukea, joten hus hus siitä, lukemaan!!! \(^___^)/
20081207
Voiko akamen derivoida?
Huomaa etten ole mikään loistava ihminen. Ei se mitään. Ostin viime viikolla uusia vaatteita. Kuvittelin voivani jättää joululahjat ostamatta ekologisiin ja taloudellisiin syihin vedoten. Olen ollut ihan sieni koko viikon, mutta hauskaa on ollut. Ihan totta. Olen jotenkin ihmeen kaupalla ollut ihan elossa ja jopa ehkä hieman aiempaa vähemmän angstinen! Se olisi jo kunnon saavutus. Riittäköön tämä alkulämmittelyksi, menen asiaan.
..Ja nytkö sitten jo unohdin sen asiani...? Eh..
Niin. Kaikkihan tietävät mikä on elämän tarkoitus? 42, kyllä, hjuva. Mutta kuinka moni tarkkaan ottaen tietää, MIKSI tuo maaginen 42 on kaiken tarkoitus..? Niin, minäpä tiedän. Koin valaistuksen lauantaina, Suomen itsenäisyyspäivänä lempiravintolassani, paikallisessa kiinalaisessa ruokalistaa selatessani. Katseeni hakeutui totuttuja reittejä lempiannokseni kohdalle, ja tuolla hetkellä sen tajusin; Friteerattu broileri hapanimeläkastikkeella, annos nro 42, on tietenkin vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Näin se vaan on. ...Ja nyt tuli nälkä!
Ilman kummempia aasinsiltoja esittelen illan toisen aiheemme. Olen nyt lokakuun 28. päivästä asti pohtinut, kuinka voisin oppia piirtämään realistisia ihmisiä. Taka-ajatuksenani tietenkin on mystinen hinku piirtää täydellinen Massu. Tällaisen mission olen saanut, ja sen aion suorittaa, meni siihen sitten vaikka se kymmenen vuotta!! -sehän kuuluu kymmenvuotissuunnitelmiini..- Mutta kun homma ei ole vielä kunnolla selvä edes ajatuksen tasolla, niin harjoittelu on kovin epämääräistä eikä varmastikaan mahdollisimman tehokasta. Kun en oikein edes vielä tiedä mitä tuolla realistisella tarkoitan ja mihin oikein pyrin. Henkilökohtaisesti en kykene näkemään valokuvien kopiokoneentarkkaa kopiointia kovinkaan varteenotettavana itseilmaisun muotona. Toisaalta se kuitenkin tällä hetkellä tuntuu olevan parhain toteutettavissa oleva harjoittelutapa.. Elävän mallin piirtäminen tietenkin olisi aivan omiaan, mutta mistäpä sellaisen taikoisin? Pikkusiskoa tietenkin voisi piirtää, mutta kun hän ei pysy paikoillaan muuten kuin tietokoneen edessä, ja sen olen jo piirtänyt. Eikä siinä totisesti ole mitään inspiroivaa.
Joka tapauksessa, perjantai-iltana kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja aloitin harjoittelun. Ajattelin aloittaa kevyesti, tehdä nopeita luonnoksia ja lähinnä keskittyä saamaan kasvoista ihmisen näköiset, tunnistettavuus olisi sitten ylimääräinen bonus.
Ensimmäiseksi uhrikseni joutui Akanishi Jin. Ensimmäinen luonnos lähti vanhasta tottumuksesta aivan liikaa sarjakuvan suuntaan; mittasuhteet aivan pielessä, mikä teki Akanishista aivan liian chibisöpön. -YÄK- Tein ryhtiliikkeen ja yritin uudelleen samalla mallilla. Toinen versio harppasikin reipaasti jo realistisempaan suuntaan kohdalleen osuneine piirteineen ja ääriviivojen loistaessa poissaolollaan. Onnistuin ainakin luomaan Akanishista valööripiirroksen, jos en muuta mainittavaa. No, omasta mielestäni tuo kyllä onnistui yli odotusten, vaikka hiukset olivatkin liian isot. Nehän voi aina korjata.
Toinen uhrini oli Kamenashi Kazuya. Mutru. Eihän sitä voinut ottaa vakavasti, saati ajatellakkaan realistisesti. Lipsuin pahasti realismi-ihanteestani, mutta minkäs sille voi, Kame on Kame ja jos Kame ei satu asennoitumaan realistiseksi niin no can do.
Seuraava ja toistaiseksi viimeinen uhrini oli Shige. Kummallista kyllä, Shige osoittautui tunnistettavimmaksi, vaikka jäikin ääriviivapiirroksen tasolle ja muutenkin kovin viimeistelemättömäksi.
Tästä piirtelysessiostani opin ainakin sen, että silmät on erittäin hankala saada oikeisiin kohtiin, samoin suu. Sen sijaan nenä ei ole ollenkaan niin vaikea kuin voisi ajatella, kunhan vain saa ne strategisesti tärkeät varjot kohdilleen.. Olen aina tykännyt piirtää neniä...
Hoh, huomaan jälleen tulleeni aivopestyksi. ~Popparit prkl~!! Ei tässä näin pitänyt käydä, ei ei. Tarkoitus oli dissata kaikki kloonipopparit suohon eikä fanittaa niitä-!! (x___@) Mutta minkäs teet kun jatkuvasti joka päivä tulee aivopestyksi, vahvempikin siinä antautuisi.
Apua, piti kirjoittaa vielä yhdestä asiasta, mutta tämä on jo nyt aivan turhan pitkä, ja kellokin on jo liikaa!! (O___o) ~säästämme siis tuon aiheen ensi kertaan~ (unohdan sen kuitenkin...) Älkää vihatko liikaa.
..Ja nytkö sitten jo unohdin sen asiani...? Eh..
Niin. Kaikkihan tietävät mikä on elämän tarkoitus? 42, kyllä, hjuva. Mutta kuinka moni tarkkaan ottaen tietää, MIKSI tuo maaginen 42 on kaiken tarkoitus..? Niin, minäpä tiedän. Koin valaistuksen lauantaina, Suomen itsenäisyyspäivänä lempiravintolassani, paikallisessa kiinalaisessa ruokalistaa selatessani. Katseeni hakeutui totuttuja reittejä lempiannokseni kohdalle, ja tuolla hetkellä sen tajusin; Friteerattu broileri hapanimeläkastikkeella, annos nro 42, on tietenkin vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen. Näin se vaan on. ...Ja nyt tuli nälkä!
Ilman kummempia aasinsiltoja esittelen illan toisen aiheemme. Olen nyt lokakuun 28. päivästä asti pohtinut, kuinka voisin oppia piirtämään realistisia ihmisiä. Taka-ajatuksenani tietenkin on mystinen hinku piirtää täydellinen Massu. Tällaisen mission olen saanut, ja sen aion suorittaa, meni siihen sitten vaikka se kymmenen vuotta!! -sehän kuuluu kymmenvuotissuunnitelmiini..- Mutta kun homma ei ole vielä kunnolla selvä edes ajatuksen tasolla, niin harjoittelu on kovin epämääräistä eikä varmastikaan mahdollisimman tehokasta. Kun en oikein edes vielä tiedä mitä tuolla realistisella tarkoitan ja mihin oikein pyrin. Henkilökohtaisesti en kykene näkemään valokuvien kopiokoneentarkkaa kopiointia kovinkaan varteenotettavana itseilmaisun muotona. Toisaalta se kuitenkin tällä hetkellä tuntuu olevan parhain toteutettavissa oleva harjoittelutapa.. Elävän mallin piirtäminen tietenkin olisi aivan omiaan, mutta mistäpä sellaisen taikoisin? Pikkusiskoa tietenkin voisi piirtää, mutta kun hän ei pysy paikoillaan muuten kuin tietokoneen edessä, ja sen olen jo piirtänyt. Eikä siinä totisesti ole mitään inspiroivaa.
Joka tapauksessa, perjantai-iltana kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja aloitin harjoittelun. Ajattelin aloittaa kevyesti, tehdä nopeita luonnoksia ja lähinnä keskittyä saamaan kasvoista ihmisen näköiset, tunnistettavuus olisi sitten ylimääräinen bonus.
Ensimmäiseksi uhrikseni joutui Akanishi Jin. Ensimmäinen luonnos lähti vanhasta tottumuksesta aivan liikaa sarjakuvan suuntaan; mittasuhteet aivan pielessä, mikä teki Akanishista aivan liian chibisöpön. -YÄK- Tein ryhtiliikkeen ja yritin uudelleen samalla mallilla. Toinen versio harppasikin reipaasti jo realistisempaan suuntaan kohdalleen osuneine piirteineen ja ääriviivojen loistaessa poissaolollaan. Onnistuin ainakin luomaan Akanishista valööripiirroksen, jos en muuta mainittavaa. No, omasta mielestäni tuo kyllä onnistui yli odotusten, vaikka hiukset olivatkin liian isot. Nehän voi aina korjata.
Toinen uhrini oli Kamenashi Kazuya. Mutru. Eihän sitä voinut ottaa vakavasti, saati ajatellakkaan realistisesti. Lipsuin pahasti realismi-ihanteestani, mutta minkäs sille voi, Kame on Kame ja jos Kame ei satu asennoitumaan realistiseksi niin no can do.
Seuraava ja toistaiseksi viimeinen uhrini oli Shige. Kummallista kyllä, Shige osoittautui tunnistettavimmaksi, vaikka jäikin ääriviivapiirroksen tasolle ja muutenkin kovin viimeistelemättömäksi.
Tästä piirtelysessiostani opin ainakin sen, että silmät on erittäin hankala saada oikeisiin kohtiin, samoin suu. Sen sijaan nenä ei ole ollenkaan niin vaikea kuin voisi ajatella, kunhan vain saa ne strategisesti tärkeät varjot kohdilleen.. Olen aina tykännyt piirtää neniä...
Hoh, huomaan jälleen tulleeni aivopestyksi. ~Popparit prkl~!! Ei tässä näin pitänyt käydä, ei ei. Tarkoitus oli dissata kaikki kloonipopparit suohon eikä fanittaa niitä-!! (x___@) Mutta minkäs teet kun jatkuvasti joka päivä tulee aivopestyksi, vahvempikin siinä antautuisi.
Apua, piti kirjoittaa vielä yhdestä asiasta, mutta tämä on jo nyt aivan turhan pitkä, ja kellokin on jo liikaa!! (O___o) ~säästämme siis tuon aiheen ensi kertaan~ (unohdan sen kuitenkin...) Älkää vihatko liikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)