Näin tänään.

Nyt on tunnustettava, luin tässä taannoin j-rock ficceja. En muista missä, enkä tarkemmin ala referoida juonta saati esittelemään tarkkaan, mutta seuraavanlainen juonikuvio sai ajattelemaan. Bändin X (ei.) jäsen A on pettänyt jäsen B;tä jäsenen C kanssa. Tästä seuraa itkua ja parkua, angstia ja itsemurhaakin, mutta sivulausettakaan ei uhrata jäsen C;n näkökulmalle. Ficcin luettuani teki mieleni nousta barrikaadeille jäsen C;n vuoksi, teki mieleni vähintään kommentoida kirjoittajalle, ehkä jopa itse kirjoittaa tuosta jäsen C;n näkökulmasta tapahtumiin.

Ja silloin totuus iski. Enhän osaa kirjoittaa edes historiankokeen esseevastausta. Idea on siis hylättävä. Tällöin sitten mieleeni jälleen kerran hivuttautui ajatus, jota jo ties kuinka kauan enemmän ja vähemmän onnistunein yrityksin olin aina silloin tällöin elätellyt; haluaisin koittaa yhteistyötä jonkun kanssa, joka osaa kirjoittaa. Olisipa se sitten vaikka sarjakuvaa tai kuvitettu fan fic-! Haluaisin yrittää luoda kuvia toisen henkilön tekstin pohjalta, se voisi olla hauskaa..?

Mikä olen, jos en piirtäjä?

No niin, nyt on lomailut lomailtu, aika taas tappaa näppis ja mädättää aivot. Joulu tuli, joulu meni, hengissä selvittiin ja hyvä niin. Uusi vuosikin alkoi, mutta mitään merkittävää eroa en edellisenn huomaa. Mitä lie propagandaa.

Tänään oli sitten taas tavallinen tylsä tiistai. Vedostin väriä kahteen akameen, liimailin silkkipaperia meduusaan, saavutin kymmenen korvakorun välietapin (kymmenestä kuusi olen itse lävistänyt) ja kiduin inspiraation puutteen aiheuttamassa turhautumisen tilassa, mikä nykyisin on jo hiukan liiankin tuttu tunnelma.

Huomaan, että kuviksen tunnit todellakin tuhoavat itsetuntoni ja uskoni itseeni "taiteilijana". Miten aina satunkin ajautumaan itseäni paljon lahjakkaampien piirtäjien seuraan? Niin usein tulee joku vain maininneeksi jotain tai "nopeasti vaan sotkeneeksi" jotakin, mikä saa minut tuntemaan itseni aivan maan matoseksi, täysin kyvyttömäksi. Aina kun tunnen saavuttaneeni jotakin maininnan arvoista, kohta tulee joku ja pistää paremmaksi.

Tähän asti olen aina tuntenut olevani ensisijaisesti piirtäjä. Siinä olen aina ollut hyvä. Vai olenko sittenkään..? Olisiko siinä voinutkin käydä niin, että kun joskus pienenä joku sattui kehumaan piirroksiani, aloin sitten piirtämään kehujen toivossa? Ja nyt piirrän vain koska en muutakaan osaa, ja sitäkin vain keskinkertaisesti? Tämä on hyvinkin mahdollista ottaen huomioon ihmeellisen miellyttämisen- ja toisaalta pätemisentarpeeni. Tähän asti en elämässäni kai juuri muuta mielekkääksi ole kokenut kuin piirtämisen, joten mitä nyt, jos en siitäkään enää löydä sisältöä elämääni?

Tässä on nyt ihan selvästi identiteettikriisin paikka. Ja huomenna koulussa teemapäivä "paljasta harrastuksesi!" Niin, voinko esiintyä taiteilijana jos en enää voi uskoa olevani sellainen?