9. helmikuuta 2009 aamulla joskus ennen kymmentä satuin aamukiireissäni löytämään mystisesti kadonneen kirjeen. Pinkille paperille kirjoitettu kirje oli päivätty hämmästyttävän tarkkaan kymmenen vuotta aikaisemmin, 11 helmikuuta 1999. 8-vuotiaan tytön käsialalla kirjeessä luki muutamia lauseita kysymysmerkkeineen ja tavuviivoineen, "ku-ka on si-nun sy-dän-ys-tä-vä-si?" allekirjoituksena Johanna ja vieressä paperiin piirrettynä oranssihattuinen ja vihreämekkoinen iloisesti hymyilevä pupu.
Kirjeen viimeinen lause jäi mieleeni.
"mis-tä si-nä haa-vei-let?"
Niin, mistä minä haaveilen? Kymmenen vuotta sitten olisi ollut helppoa päättää tulevansa isona eläinlääkäriksi tai opettajaksi tai prinsessaksi, nyt olisi hyvä todella tietää miksi haluaa isona. Kun mie en tiennyt silloin kymmenen vuotta sitten, enkä ehkä tiedä vieläkään.
Siksipä tuo kysymys jäi kaivertamaan, ja mietin, mitä jos en vain uskalla haaveilla? Tai ehkä en uskalla myöntää haluavani jotakin, jonka eteen joudun tekemään mielettömästi töitä ja taistelemaan unelmani saavuttamiseksi.
Ehkäpä terve järkikin jo kieltää haaveilemasta sarjakuvapiirtäjän ammatista.
2 kommenttia:
hey ! toi sun tekstis kuulosti ihan kympin äikän aineelta ! :D
ja ainiin:
<3
Lähetä kommentti