Mikähän siinäkin on, kun aina sitä suunnittelee ja miettii että tästä ja tästä täytyy kirjoitella blogiin. Sitten kun viimein ehtii ja kykenee bloggeriin asti kirjautumaan jne, kaikki nuo jutunpoikaset ovat kadonnet päästä...? No, sille emme nyt voi mitään. Joudun improvisoimaan, mikä nyt sinäänsä ei mitään uutta ole, harvemminpa nämä kirjoitukseni muutenkaan kovin suunniteltuja ovat.
Mutta mutta. Ketään ei kyllä kiinnosta agstaus kotikoneemme hajoamisesta (tai vähintäänkin hyvin häiritsevästä kiukuttelusta) eikä tämän ylimitoitetun taskulaskimen hyvin käyttäjä-epä-ystävällisestä näppäimistöstä, joten säästän ne muihin tilaisuuksiin.
Sen sijn voisinkin kertoa viimeikaisimmista taideprojekteistani. Niitä kun on tässä meneillään taas kaiken näköisiä ja hiukan joka suunnalla. Tai siltä ainakin tuntuu. Ja ihan oma moka, minkäs sille teet.
Ehkäpä aloitamme veistotaiteella. Kyllä vain, jos joku tästä ei vielä ollut selvillä, olen intohimoinen kermiikkataiteilija. Rakastan savitöitä yli kaiken. Käyn nyt viimeistä vuottani lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Keväällä tulee täyteen pyöreät kymmenen vuotta, joista neljä olen työskennellyt yksinomaan keramiikan parissa. ( Mielestäni tuo kymmenen vuotta on varsin kunnioitettava saavutus tämän ikäiselle ihmiselle, onhan se yli puolet tähänastisesta elämästäni. )
Jokatapauksessa, tällä hetkellä työn alla on veistos jonka aloitin kai joskus kevätlukukauden alussa, kauan sitten jokatapauksessa sillä muuta en nyt edes muista keväällä tehneeni! Veistos esittää istuvaa nukkelasta. Vaikutteita taisin suunnitteluvaiheessa ottaa varsin runsain mitoin BJD;stä, vaikkei lopputulos ehkä siltä kovin paljoa näytä. Luulenpa että myöhemmin saan postattua hänestä kuvan tännekinkin, että näette hänet, nyt täytyy tyytyä vain linkittämään DeviantArtiin postaamani kuva.. Hän näyttää ehkä haaveilevan jotakin tai vain suunnittelevan jonkun kuristamista yön pimennyttyä.. Hän on oikein herttainen kiharoineen ja tarkasti muotoiltuine piirteineen, mutta häneltä puuttuu nimi. En oikein tiedä pitäisikö hänelle toden teolla kehittää jokin nimi, vai voiko hän olla vain hän ?
Nimetön tai ei, nukkelapseni kuitenkin on päätymässä kuvataidekoulun kevätnäyttelyynkin Kouvolatalon galleriaan kunhan valmistuu. Ja pian valmistuukin, sillä hänet on jo kertaalleen poltettu, lasitus on nyt tekeillä ja sitten vielä lasituspoltto ja hän on valmis. Lasitus on kylläkin osoittutunut hieman kimurantiksi, sillä lasitteiden valikoima tietenkin on jossain määrin rajallinen ja visioni ideaalista värimaailmasta on hyvinkin selvä, mikä johtaa ongelmaan että haluamiani värejä tai sävyjä välttämättä ei ole käytettävissä. Tämä taas toisinaan johtaa jonkinasteiseen turhautumiseen ja pakonomaisiin kompromissiratkaisuihin, toivottavasti kuitenkaan ei nukkelapseni kustannuksella..
...huomaanpa tarinan hiukan ryöstäytyneen käsistä. Jätän tähän, kerron muista projekteistani ensi kerralla~!!!!
*adios*
-hipe-
<3<3<3
Mutta mutta. Ketään ei kyllä kiinnosta agstaus kotikoneemme hajoamisesta (tai vähintäänkin hyvin häiritsevästä kiukuttelusta) eikä tämän ylimitoitetun taskulaskimen hyvin käyttäjä-epä-ystävällisestä näppäimistöstä, joten säästän ne muihin tilaisuuksiin.
Sen sijn voisinkin kertoa viimeikaisimmista taideprojekteistani. Niitä kun on tässä meneillään taas kaiken näköisiä ja hiukan joka suunnalla. Tai siltä ainakin tuntuu. Ja ihan oma moka, minkäs sille teet.
Ehkäpä aloitamme veistotaiteella. Kyllä vain, jos joku tästä ei vielä ollut selvillä, olen intohimoinen kermiikkataiteilija. Rakastan savitöitä yli kaiken. Käyn nyt viimeistä vuottani lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Keväällä tulee täyteen pyöreät kymmenen vuotta, joista neljä olen työskennellyt yksinomaan keramiikan parissa. ( Mielestäni tuo kymmenen vuotta on varsin kunnioitettava saavutus tämän ikäiselle ihmiselle, onhan se yli puolet tähänastisesta elämästäni. )Jokatapauksessa, tällä hetkellä työn alla on veistos jonka aloitin kai joskus kevätlukukauden alussa, kauan sitten jokatapauksessa sillä muuta en nyt edes muista keväällä tehneeni! Veistos esittää istuvaa nukkelasta. Vaikutteita taisin suunnitteluvaiheessa ottaa varsin runsain mitoin BJD;stä, vaikkei lopputulos ehkä siltä kovin paljoa näytä. Luulenpa että myöhemmin saan postattua hänestä kuvan tännekinkin, että näette hänet, nyt täytyy tyytyä vain linkittämään DeviantArtiin postaamani kuva.. Hän näyttää ehkä haaveilevan jotakin tai vain suunnittelevan jonkun kuristamista yön pimennyttyä.. Hän on oikein herttainen kiharoineen ja tarkasti muotoiltuine piirteineen, mutta häneltä puuttuu nimi. En oikein tiedä pitäisikö hänelle toden teolla kehittää jokin nimi, vai voiko hän olla vain hän ?
Nimetön tai ei, nukkelapseni kuitenkin on päätymässä kuvataidekoulun kevätnäyttelyynkin Kouvolatalon galleriaan kunhan valmistuu. Ja pian valmistuukin, sillä hänet on jo kertaalleen poltettu, lasitus on nyt tekeillä ja sitten vielä lasituspoltto ja hän on valmis. Lasitus on kylläkin osoittutunut hieman kimurantiksi, sillä lasitteiden valikoima tietenkin on jossain määrin rajallinen ja visioni ideaalista värimaailmasta on hyvinkin selvä, mikä johtaa ongelmaan että haluamiani värejä tai sävyjä välttämättä ei ole käytettävissä. Tämä taas toisinaan johtaa jonkinasteiseen turhautumiseen ja pakonomaisiin kompromissiratkaisuihin, toivottavasti kuitenkaan ei nukkelapseni kustannuksella..
...huomaanpa tarinan hiukan ryöstäytyneen käsistä. Jätän tähän, kerron muista projekteistani ensi kerralla~!!!!
*adios*
-hipe-
<3<3<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti