Tunnollinen opiskelija ikävöi jo kouluun.

Jotenkin tää hiihtoloma on tuntunu nyt ikuisuuden kestävältä. Vaikka eihän se ..viikko. oo kovin pitkä aika. No joo. Kuitenkin jo vähän sellainen fiilis että jes, huomenna taas kouluun. En tiedä onko se tää yksin asuminen että kaipaa ihmisten seuraan vai sitten vaan se pikkuseikka että alan viimein oppimaan tähän työlleen, tai mun tapauksessa opinnoilleen, elämisen mentaliteettiin. Tykkään ite että tää jälkimmäinen ainakin enemmän ois tähän äkilliseen koulukaipuuseen syynä. Musta on jotenkin hienoa huomata kasvavansa ihmisenä kohti tavoitteitaan. Etenkin niitä ammatillisia tavoitteita on kiva huomata lähestyvänsä, vaikka ihan pieninkin askelin. Tulee fiilis että JES, musta saattaa ihan oikeesti vielä tulla jotain.

Pieniä synkkiä pilviäkin näkyy kyllä tästä hehkutuksesta huolimatta. Kun vähän hävettää mennä huomenna kuulemaan kuinka kaikilla muilla varmaan on työharjottelupaikka paitsi mulla. Nyyh. Pakollinen pessimistisyyshetki, anteeksi. Tulee vaan niin elävästi taas mieleen nää viime vuodet kun töitä koittaa hakea ja sit kuitenkaan ei mitään saa.. Väkisin miettii että onko vika minussa, mun hakemuksissa vai missä ihmeessä. Vähän tuntuu että on jo noloa et tän ikänen ihminen on ollu vaan kerran kesätöissä joskus 15-vuotiaana. Ja sitten kun muistetaan se ainainen noidankehä, jos ei ole kokemusta, ei saa töitä, ja jos ei ole töitä, ei saa sitä kokemustakaan. Tuomittu työttömyyteen loppuiäkseen???

Edellisinä vuosina ei kesätyöttömyys ole maailmaa kaatanu, mut nyt on vähän toiset tuulet, vuokra kun pitää kesälläkin maksaa ja koulustakaan ei pääse jos ei harjotteluja tee. Syvä huokaus.

Jooh. Ei kai auta kun lähetellä lisää hakemuksia ja soitella parhaiden paikkojen perään. Paitsi että nyt on sunnuntai. Vastaako kukaan sunnuntaisin työpuhelimeen? Nnnäääääähhhhh.