D8
Järkyttävää, ei voi muuta sanoa. Brrrh - kylmiä väreitä. Herranjestas.
Tällainen on hyvinkin tavanomainen reaktioni töideni julkiseen esittelyyn. Kyllä vain, koen sen varsin järkyttävänä ja tunnen kummallisen yhtäkkisesti tarvetta vajota maan alle. Viimeisin vastaava järkytys tapahtui nähdessäni Fushigi Yugin suomennoksen pokkarit 10 ja 12. Joo, itsehän minä ne sotkut sinne lähetin, mutta... muttaaah... HYI. o(>___<')o Niin vanhoja töitä (toukokuu 2007), ettei edes kestä katsoa.
Fushigijärkytys kuitenkin oli varsin pientä aivan äsken kokemaani kauhuun. Ruotsin tunnin loputtua vyöryin rappusia alas neljännestä kerroksesta, kun kolmannessa kerroksessa seinällä strategisesti kohdassa, jossa sen näkemistä ei voi kukaan mitenkään välttää, näin Aakkoskeittoni.
"D8", ajattelin. Siinä se tönötti, kaikki yksitoista (vaikuinkamontaniitänytolikaan) sivua sarjakuvaani jota hiellä, verellä ja kyynelillä olin tuhrannut koko edellisen jakson. Kauhistus. Oikein tuntui kuinka naama punersi kun juoksin rappuset alas ja pihalle.
Meni siinä tohinassa lapasetkin vääriin käsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti