Voihan voi leipä - huomenna taas kouluun. Uusi jakso ja uudet kurssit, hissaa, äidinkieltä, ruotsia. Nam, liian kivaa. Ja juuri äsken tuossa tulin huomanneeksi, etten omista tuota tarvittavaa historian kirjaa! Jei - huomenna heti koulun jälkeen mars kirjakauppaan ja kirja hankintaan. Rahat menee, ei voi mitään. Onneksi ensi viikolla tulee opintotuki, josko sitten vaikka saisin ostettua jotain vaatetta..
Mistä tulikin mieleeni, olen jälleen kerran kovin kyllästynyt itseeni. Huomaanpa ensinnäkin, että tähän mennessä jokaisessa blogimerkinnässä olen selittänyt kouluasioita, mahtava alku eikö vain. Toisekseen, ihmetyttää ja häiritsee suunnattomasti kaikenasteinen "whatever" -asenteeni. Millään vaan ei tunnu enää olevan mitään väliä, ei mitään merkitystä. Viime aikoina olen laiminlyönyt aivan kaiken. Opiskelun, kaverit, ihan oman itsenikin. On vaan niin paljon helpompaa jäädä kotiin nyhjäämään vaikkapa läksyjenteko verukkeena (vaikka mitä niitä nyt tekemään), kuin vaikka lähteä ulos tai vaikkapa ostamaan uusia vaatteita. Voihan sitä kulkea samoissa kamoissa, kunhan ovat edes melkein puhtaat. Helpompi jättää meikkaamatta kuin ensin vaivalla sotkea naama ja sitten illalla silmät vuotaen hinkata töhnät irti. Mitä siitä että näytän kovin juntilta...? Eikä kukaan edes näe meikittömiä silmiäni otsatukan takaa. Hiuksiakaan ihan turha laittaa, väri on mikä on, liian tumma joka tapauksessa, ei tuon päälle laitettuna mikään näytä miltään ja mallikin on mitä on, liian pitkä ja liian lyhyt yhtäaikaa mutta vitunko väliä silläkään. Mikään ei onnistu eikä huvita, viimeisin aikaansaamani piirroskin oli kai joskus kaksi viikkoa sitten tekemäni ei edes maininnan arvoinen töherrys.. Luonnoksiakin on syntynyt niin nihkeästi että turha edes ajatella. Keskittymiskyky on nollassa.
Ei vain ole mitään syytä mihinkään. Ei jaksa edes masentua, kun mikään ei tunnu miltään. Vielä jonkin aikaa sitten teki mieleni pysähtyä kesken kaiken kiireen ja huutaa niin kovaa kuin jaksaisin, pysäyttää maailma ympärilläni. Nyt olen niin sanotusti kai antautunut virran vietäväksi, kun millään ei enää ole väliä. Ei jaksa edes miettiä mitähän tästä nyt tulee.
Toisaalta haluaisin vain jutella jonkun kanssa, mutta sitten kuitenkaan en usko että ketään oikeasti kiinnostaisi, ei minua ainakaan, vaikka tällainen itsekeskeinen paska olenkin. Ja onko minulla edes ketään kenelle jutella, kun olen kaikkia ihmissuhteitani laiminlyönyt siinä määrin että minut kohta varmaan on jo totaalisen unohdettu. Oma moka, nyt ei voi sitten sillekään enää yhtään mitään. Omaa syytänihän kaikki on, mitä sitä toisten niskaan kaatamaan, muilla on omatkin ongelmansa. Kirjoittamalla tällaista, en oikein tiedä yritänkö jotenkin vain selvittää ajatuksiani vaiko mitä, mutta huomiota nyt ei tälläisellä tekstillä yritetä tavoittaa, se on selvä. Että osaakin olla typerää tekstiä, kiitos ja näkemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti